Eput nähdään valkokankaalla jo tämän vuoden lopulla

Suomen suosituimpiin rock-yhtyeisiin lukeutuva Eppu Normaali, viettää tänä vuonna 40-vuotisjuhlaansa. Juhlavuosi on täynnä tapahtumia ja se huipentuu omaan elokuvaan. Dokumentti on nimeltään Eput, ja se saa ensi-iltansa loppuvuonna 2016.

18.5.2016 13:34

Liki kaksi miljoonaa levyä myynyt suomirockin jättiläinen Eppu Normaali viettää tänä vuonna 40-vuotisjuhlavuottaan. Juhlavuoden kunniaksi bändi esiintyy elokuussa Tampereen Ratinan Stadionilla mittavassa konsertissa soittaen yhdessä Tampere Filharmonian kanssa. Juhlavuoteen kuuluu myös oma valokuvanäyttely, uusi kirja ja nyt myös oma elokuva.

”On etuoikeus olla sellaisessa asemassa kaikkien näiden vuosien jälkeen, että meistä toteutetaan elokuva. On kiinnostavaa nähdä ulkopuolisen silmin, että mistä tässä hommassa on oikein kyse. On myös hyvä, että joskus tulee ikuistettua jo melkein unohtuneet tapahtumat ja tarinat. Onneksi ihan kaikkea ei muista, muutoin ei uskaltaisi tulla ensi-iltaan”, kommentoi Martti Syrjä tiedotteessa.

”Eppu Normaalin musiikki on suomalaisuuden soundtrack. Haluamme kertoa tarinan kappaleiden takaa. Tätä seuratakseen ei tarvitse olla musiikin suurkuluttaja vaan kiinnostunut ihmisyydestä. Olemme elokuvaa tehdessä oppineet, että nuo kaksi sanaa sisältävät valtavasti sekä koskettavia että ihan käsittämättömiä tarinoita. Olemme iloisia, että saamme kertoa ne valkokankaalla”, elokuvan tuottaja Ilkka Hynninen toteaa.

Elokuvan ohjaa Saku Pollari, joka on tullut tunnetuksi muun muassa palkitusta tv-dokumentistaan Kansalainen Jussila. Elokuvan tuotantoyhtiö Aito Media ja Pollari ovat aiemmin luoneet yhdessä dokumenttielokuvia kuten Sielunpelastajat ja Paluu Bagdadiin sekä useita televisiosarjoja kuten Venäjän halki 30 päivässä ja Poliisit.

“Eppujen tarina, jos mikä ansaitsee tulla kerrotuksi. Elokuvassa Eput itse kertovat tarinansa. Tämä toteutetaan tekniikalla, joka mahdollistaa tunteen, että Eput puhuvat juuri sinulle elokuvan katsomossa. On ollut hienoa huomata, kuinka Eput ovat tarinoitaan minulle jakaneet. Olen saanut myös ainutlaatuisen pääsyn tilanteisiin, minne he eivät ole aikaisemmin kameroita laskeneet, kuten keikkabussiin, veljesten väliseen biisintekoon ja sinfoniaorkesterin kanssa soitettaviin reeneihin”, Pollari iloitsee.

Lisää luettavaa