Evangeline Lilly taisi saada melko vihaisen puhelun Disney-pomoltaan: peruu nyt sanomisiaan koronaviruspandemiaan liittyen

Saapa nähdä ehtikö Lilly jo tuhoamaan uransa aiemmalla kommentillaan.

27.3.2020 16:05

Ant-Man and the Wasp -näyttelijätär Evangeline Lilly kohahdutti maailmaa viime viikolla, kun hän naureskeli koronaviruspandemialle kertoen samalla, että vei lapsensa leikkimään, eikä aio pysyä karanteenissa, koska hänen mielestään koko koronaviruspandemia on vain hallitusten luoma salaliitto, jonka avulla saadaan johtajille enemmän valtaa.

Eipä mennyt kauaa, kun hän sai satoja, jopa tuhansia vihaisia viestejä faneilta ja muilta ihmisiltä.

Tällä viikolla levisi myös huhu, jonka mukaan hänen valkokangasaikansa tulevassa Ant-Man 3:ssa on minimoitu.

Nyt Lilly perui puheensa ja kertoi, että hän peilasi vain omia pelkojaan aiemmassa viestissään. Hän on nyt ymmärtänyt koronaviruksen vaarallisuuden ja tajuaa, että se on vakava uhka riskiryhmäläisille.

Lilly aikoo samalla ottaa etäisyyttä sosiaalisesta mediasta.

Myös Lillyn kanssanäyttelijä Lost-sarjasta, Maggie Grace, kirjoitti oman vastauksensa näyttelijättärelle.

Lähde: Cinemablend

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia