Fantastic Four floppasi pahasti – studio suunnittelee silti jatko-osan tekemistä

Viime viikolla ensi-iltaan tullut Fantastic Four -elokuva floppasi pahasti. Kriitikot antoivat elokuvalle murska-arvostelut, eikä menestystä lippuluukuillakaan tullut. Yhdysvalloissa elokuva oli viikonlopun toiseksi katsotuin ja hävisi lipputuloisssa uudelle Mission: Impossible -elokuvalle.

Fantastic Fourin budjetti oli 122 miljoonaa ja viikonlopun tulos Yhdysvalloissa oli noin 25 miljoonaa. Huonot arvostelut eivät varmasti elokuvaa auta menestymään, joten todennäköisesti Yhdysvaltojen lipputulot eivät riko 100 miljoonan rajapyykkiä. Kansainvälisesti elokuva saattaa tuottaa omansa takaisin, mutta tälläisen elokuvan markkinointikulut voivat olla todella suuret.

Kaikesta huolimatta 20th Century Fox haluaa tehdä elokuvalle jatko-osan. Fantastic Fourin jatko-osan oli jo aikaisemmin ilmoitettu ilmestyvän vuonna 2017. Foxin Yhdysvaltojen jakelupäällikkö Chris Aronson totesi Fantastic Fourin huonosta vastaanotosta ja jatkosuunnitelmista näin: ”Vaikka olimme pettyneitä, olemme omistautuneita näille hahmoille ja meillä on paljon mitä odottaa meidän Marvel-universumissamme.”

Foxin on pakko tehdä tasaisin väliajoin Fantastic Four -elokuvia, tai muuten hahmojen oikeudet palautuvat takaisin Marvelille. Joten studiolla on vaikeita päätöksiä edessään. Tietenkin Fox voisi myydä oikeudet takaisin Marvelille ja lopettaa Fantastic Four -elokuvien tekemisen, mutta ehkäpä erilaisella tekijätiimillä Fantastic Fourista voisi tehdä toimivan elokuvan.

Huhujen mukaan Fox on myös suunnitellut tekevänsä elokuvan, jossa X-Menit ja Fantastic Four seikkailisivat yhdessä. Toisaalta mikäli yhteiselokuva tehdään eikä menesty, saattaa kallisarvoinen X-Men-brändi vahingoittua. Joka tapauksessa on mielenkiintoista nähdä, mitä Fox aikoo Fantastic Fourin suhteen tehdä.

Lähde: Cinemablend

(Episodi/LV)

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut