Fight Club -ohjaaja David Fincher pyytää yleisöä rahoittamaan uutta elokuvaansa

13.10.2012 12:32

Seitsemän (1995), Fight Club (1999) ja The Social Network (2010) -elokuvien ohjaaja David Fincher yrittää täyttää sarjakuvaan pohjautuvan The Goon -elokuvan tuotantokassaa fanien avustuksilla.

Tietokoneanimaatio The Goon perustuisi Eric Powellin sarjakuvaan mafian gorillasta, tämän Franky-apurista ja kaksikon kohtaamista epäkuolleista hirvityksistä.

Nuorille lapsille liian raisu animaatio ei ole saanut rahoitusta perinteisten kanavien kautta, joten elokuvan taustajoukot ovat pystyttäneet elokuvalle kickstarter-sivuston, josta projektin käynnistymiselle voi lähettää apurahoja ja saada vastineeksi Goon-aiheisia tuotteita muistoksi panostuksestaan.

Keräyksellä on tarkoitus saada kasaan 400 000 dollaria äänillä varustettua kuvakäsikirjoitusta varten. Kokopitkän elokuvan mittaisella kuvakäsikirjoituksella olisi sitten tarkoitus vakuuttaa oikeat elokuvastudiot The Goonin vetovoimasta.

Ääninäyttelijöiksi päähenkilöille ovat jo lupautuneet Clancy Brown (Highlander) ja Paul Giamatti (Sideways).

The Goonin kickstarter-sivulta löytyy tietoa, millä ehdoin elokuvaa voi halutessaan tukea. Sivulta löytyy muun muassa tekijöiden hupaisa avunhuutovideo, jolla pyritään mielistelemään kaikkia mahdollisia kansanosia, sekä lyhyt konseptivideo siitä, miltä lopullinen elokuva voisi näyttää.

The Goonia ei kannata sekoittaa syyskuun lopulla kotiteattereihin julkaistuun, Seann William Scottin kaukalotappelukomedia Gooniin.

Lähde: Dark Horizons

Lisää luettavaa