Game of Thrones -luojat myönsivät olleensa täysin pihalla sarjan teossa – pitivät tuotantoa heidän elokuvakoulunaan

Hämmentäviä tunnustuksia.

28.10.2019 22:33

Game of Thronesista tuli maailmanlaajuinen ilmiö. Edes sarjan luojat, David Benioff ja D.B. Weiss, eivät ilmeisesti täysin ymmärrä miten se oli mahdollista.

Kaksikko osallistui Austin Film Festival -tapahtumaan, jossa he puhuivat sarjasta ja omasta ajastaan sen parissa. He muun muassa väittivät, etteivät he kokemattomuutensa vuoksi tienneet mitä he tekevät. He eivät ymmärtäneet, miksi HBO antoi heidän jatkaa surkean pilottijakson jälkeen.

Omien sanojensa mukaan he tekivät perusvirheitä käsikirjoituksen, näyttelijöiden pestaamisen ja jopa pukusuunnittelunkin suhteen.

– Meillä ei todella ollut lainkaan kokemusta, kaksikko kertoi ensitapaamisestaan George R.R. Martinin kanssa.

– Emme tiedä, miksi hän luotti meihin elämäntyönsä suhteen, Benioff ja Weiss jatkoivat.

Kaksikko meni jopa niin pitkälle tunnustuksissaan, että he sanoivat Game of Thrones -kokemuksen olleen heille käytännössä ”kallis elokuvakoulu” – tilaisuus oppia kirjoittamaan, tuottamaan ja ohjaamaan.

Cersein ja Robert Baratheonin välisen kohtauksen he väitetysti lisäsivät saadakseen sopimuksen mukaiset 100 minuuttia täyteen. He eivät omien sanojensa mukaan tienneet, miksi he kohtauksen lisäsivät.

Käsikirjoittajia he eivät palkanneet sarjaan lisää, koska he ”eivät tienneet paremmasta” ja halusivat tehdä jaksot kahdestaan. HBO tosin palkkasi neljää jaksoa varten Bryan Cogmanin. Cogman oli Benioffin ja Weissin assistentti.

Jason Momoan Khal Drogon rooliin he sanoivat löytäneensä fanisivuston oivalluksen kautta. Itse he eivät näet omien sanojensa mukaan löytäneet sopivaa henkilöä rooliin. Muuten he eivät olleet fanipalautetta sarjan tuotannon aikana seuranneet. Benioff ei nähnyt siinä mitään arvoa, ja Weiss ei halunnut itselleen pahaa mieltä.

On mahdollista, että kaksikko haluaa vain vetää höplästä fanikuntaansa. Ovathan he saaneet paljon kritiikkiä niskaansa muutamasta viimeisestä GoT-kaudesta.

Kaikesta huolimatta Game of Thronesista tuli maailman puhutuin tv-sarja. Heidän vastuullaan on myös tuleva Star Wars -trilogia.

Lähde: Metro

Lisää luettavaa