Game of Thrones -tähti: Olin itsetuhoinen, päihdeaddikti ja minulla oli vaikea masennus

Viina on paha piru.

9.8.2021 14:44

Entinen Game of Thrones -tähti Kit Harington asteli katkolle vuonna 2019. Hän oli käynyt läpi synkkääkin synkemmän elämänvaiheen. Mies oli masentunut ja hän itselääkitsi tilaansa alkoholilla.

– Minulle tapahtui traumaattisia asioita Game of Thronesin kuvauksissa ja sen jälkeen. Siihen kaikkeen liittyi alkoholi, Harington kertoo.

Harington myöntää olleensa itsetuhoinen tänä aikana.

– Kävin läpi lukuisia masennusvaiheita ja halusin tehdä itselleni kaikenlaista.

Harington meni vuonna 2019 katkaisuhoitoon Connecticutissa, ja on ollut siitä lähtien selvä – mitä nyt vielä tupakoi.

– Vaivuin niin alas, että pidin itseäni pahana ihmisenä. Häpesin itseäni. Minusta tuntui, ettei pohjalta ole paluuta. Tunnet ettet ole minkään arvoinen. Minun piti käydä läpi näitä tunteita katkaisuhoidossa, ja todeta itselleni, että voin muuttua. Koira ei kuulemma karvoistaan pääse, mutta tämä on väärä opetus. Opin, ettei se pidä paikkansa. Tartuin ideaan, että voin tehdä muutoksen elämässäni.

Harington ja myöskin Game of Thronesissa näytellyt vaimonsa Rose Leslie saivat viime vuonna poikavauvan.

– Pidin addiktioni salassa kaikilta, jopa läheisiltäni. Ihmiset olivat yllättyneitä kuultuaan niistä.

Lähde: EW

Lisää luettavaa