Game of Thronesin loppu häämöttää – HBO avoin esiosille ja spinoffeille

Television Critics Association -tapahtumassa puhunut HBO-pomo Michael Lombardo kertoi huippusuositun Game of Thrones -sarjan saavan päätöksensä kahdeksannen kauden jälkeen.

Lombardon mukaan sarjan showrunnerit David Benioff ja Dan Weiss ovat sitä mieltä, että kuudennen kauden jälkeen homma jatkuu vielä kaksi vuotta.

”Olisi hienoa, jos he muuttaisivat mieltään, mutta siihen me tähtäämme tällä hetkellä”, Lombardo tiivistää.

Mahdollisista Game of Thrones -esiosista ja spinoff-sarjoista HBO-pamppu sanoo seuraavaa: ”Olisin avoin mille tahansa, mitä David ja Dan haluavat tehdä… Esiosista voisi kaivaa valtavasti tarinoita.”

Ei ole ihme, että HBO haluaa jatkaa valtavan suosittua sarjaansa keinolla millä hyvänsä, mutta samalla se on tekijöilleen valtava urakka. Virallisesti esiosista tai spinoff-sarjoista ei ole edes keskusteltu, vaan tekijät keskittyvät vain saamaan seuraavat vuodet kasaan.

Game of Thronesin kuudetta kautta kuvataan parhaillaan. Mutta missä on Jon Snow..?

Lähde: Deadline

(Episodi/ML)

 

Aiheeseen liittyvät jutut