George Clooney ohjaa klassikkoromaaniin perustuvan tv-sarjan – nähdään myös pääosassa

Kyseessä on näyttelijän ensimmäinen tv-rooli sitten Teho-osaston.

19.11.2017 21:56

Kädenlämpöisen vastaanoton uusimmalla elokuvaan Suburbiconilla saanut George Clooney ohjaa seuraavaksi Joseph Hellerin Catch-22-romaaniin perustuvan minisarjan. Kuusiosaisen sarjan käsikirjoituksesta vastaavat Luke Davies (Lion) ja David Michôd (Animal Kingdom, War Machine).

Toiseen maailmansotaan sijoittuva Catch-22 kertoo Yossarian-nimisestä taistelulentäjästä, jonka ainoa keino päästä pois hengenvaarallisista tehtävistä on todistaa olevansa mielisairas. Homman juju, eli se kuuluista catch-22, piilee kuitenkin siinä, että sääntöjen mukaan vapautuksen hakeminen hengenvaarallisilta lennoilta olisi nimenomaan järkevän ihmisen toimintaa.

Romaani on aiemmin adaptoitu elokuvaksi Mike Nicholsin (The Graduate, Closer) toimesta vuonna 1970. Elokuvan pääosassa nähdään Alan Arkin. Clooney esittää omassa versiossaan Captain Cathcartin hahmoa. Kuvausten on määrä alkaa ensi vuoden alussa.

Lähde: Variety

Lisää luettavaa