Guillermo del Toron scifi-leffan jatko-osaan kovan luokan käsikirjoittaja

Jättihirviöitä ja pilvenpiirtäjän kokoisia robotteja esitellyt Guillermo del Toron Pacific Rim oli erittäin mukava yllätys. Leffa nosti hattua japanilaisille kaiju-elokuville ja animelle, ja oli muutenkin täysin pöhkö.

 

13.5.2016 16:41

Kuten del Toron elokuvat usein, myös Pacific Rim jakoi katsojien mielipiteet. Luultavasti sen takia leffan jatko-osa päätyikin jonkinlaiseen tuotantolimboon, ja lopulta del Toron oli luovuttava ohjaajan pestistään.

Nyt Pacific Rim 2 kuitenkin etenee. Käsikirjoittajaksi on palkattu Derek Connolly, joka kirjoittaa tarinaa leffan ohjaaja Steven S. DeKnightin kanssa. DeKnight oli luomassa Netflixin hittisarjaa Daredevil.

Connolly on aiemmin käsikirjoittanut suurhitti Jurassic Worldin sekä myös tulevan King Kong -leffan Kong: Skull Island. Tällä hetkellä Connolly työskentelee myös Jurassic Worldin jatko-osan parissa.

Ei ole kuitenkaan selvää, mitä Connolly varsinaisesti käsikirjoitukselle tekee, sillä alkuperäisen kässäriä ovat rustanneet del Toro, Zak Penn ja Jon Spaihts. Voi olla, että Connolly kirjoittaa koko elokuvan uusiksi tai vain muokkaa viimeisimmän version kuvauskuntoon.

Guillermo del Toro jatkaa edelleen Pacific Rim 2:n tuottajana.

Lähde: Cinema Blend