Haluatko mukaan Dome Karukosken elokuvaan? Ilmoittaudu talkoolaiseksi

18.6.2012 12:53

Dome Karukosken tekeillä oleva lyhytelokuva Valtatie 13 kertoo kahden suomalaisen naisen matkasta. Elokuvaa kuvataan heinäkuun 20. päivä alkaen Kokkolassa, Saarijärvellä, Äänekoskella ja Jyväskylässä ennen kuin kuvaukset päätetään Lappeenrantaan 23.7.2012.

Osin talkoovoimin tehtävä elokuva esitetään syksyllä AVA-kanavan uudelleenlanseerauksen yhteydessä. Elokuvan tekijät hakevat joukkoonsa avustajia, näyttelijöitä sekä tuotantoapulaisia ja etsivät muun muassa venettä ja autiotaloa kuvauspaikaksi. Talkoisiin voi ilmoittautua täällä.

Lisää luettavaa