Italialainen näyttelijä Monica Belluci esitti James Bond -elokuvassa Spectre (2015) hahmoa nimeltä Donna Lucia Sciarra.
Vastikään julkaistussa Vanity Fairin haastattelussa hän kertoo roolin saamisen taustoista.
Belluccin mukaan Bond-elokuvassa oleminen on monen näyttelijän salainen unelma. Agentin ilmoittaessa, että ohjaaja Sam Mendes haluaa Belluccin seuraavaan Bond-elokuvaan, luuli hän luvassa olevan aivan jokin toinen rooli.
”Hän haluaa minut M:n rooliin?”
Agentti yllätti näyttelijän kertoessaan, että ”hän haluaa tavata sinut Bond-tytön roolia varten. Donna Lucia Sciarra, vanhin Bond-nainen koskaan.”
Belluccille roolin saaminen oli iso juttu, eikä vähiten hänen ikänsä takia. Hän toteaa, että roolitus oli vallankumouksellinen.
”Koska kyseessä oli ajankohta, jolloin oli todella uutta, että vanhempi nainen voisi olla läheisessä suhteessa James Bondiin. Myös siksi, että Daniel Craig on todellisuudessa minua nuorempi. Se todistaa, että asiat muuttuvat, ja olemme uudella aikakaudella, ja naisilla on niin suuri vaikutus yhteiskunnassa. Ja mielestäni tämä elokuva on esimerkki siitä.”
Voit katsoa koko haastattelun alta.