HBO vastasi vihdoin Game of Thrones -fanien vaatimuksiin – tehdäänkö kausi 8 uusiksi?

Tietänet jo vastauksen.

27.7.2019 23:30

Game of Thrones -sarjan viimeinen kausi sai tunnetusti ristiriitaisen vastaanoton. Osa oli niin tyytymättömiä, että he vaativat kauden kuvaamista uudelleen.

Nettiin ilmestyi myös vetoomus kauden uudelleen tekemisestä. Se sai jopa yli miljoona allekirjoitusta.

HBO reagoi nyt lopulta fanien valituksiin.

– Erittäin suositussa tv-sarjassa on hyvin vähän haittapuolia. Mutta yksi on se, että kun sitä yrittää lopettaa, monilla ihmisillä on vahvoja mielipiteitä siitä miten sen pitäisi loppua, HBO:n ohjelmistopäällikkö Casey Bloys mietti.

Bloys ei antanut missään vaiheessa ymmärtää, että kausi tehtäisiin uudelleen. Sitä on aivan varmasti turha toivoa.

Bloysin mukaan joidenkin fanien valittaminen ei ole vaikuttanut heidän tuleviin suunnitelmiinsa Game of Thrones -prequel-sarja Bloodmoonin osaltakaan.

Bloodmoon on Bloysin mukaan jo kuvattu ja se on parhaillaan jälkituotannossa. Hän kehui sarjan näyttelijöitä mahtaviksi. Mukana on muun muassa Naomi Watts.

Lähde: BGR

Lisää luettavaa