Mitäs tytöt? Komediasarja sai jatkoa pitkänä elokuvana

Hello Ladies -komediasarja jäi yhteen tuotantokauteen, mutta Stephen Merchantin esittämän Stuartin tarina jatkuu pitkän elokuvan mittaisena tarinana. Suomessa lokakuussa stand up -keikalla vieraillut käsikirjoittaja, ohjaaja ja pääosan esittäjä kertoo Episodille, miten Stuartin hahmo syntyi.

29.12.2014 11:39

Aloitit stand up -koomikkona. Mikä sinua kiehtoi stand upissa?
Kaikki sankarini olivat stand up -koomikkoja. Ajattelin aina, että minun pitää joskus tehdä stand up -komediaa. Vihdoin keräsin rohkeuden aloittaa ja tein stand upia aina silloin tällöin vuosien varrella. Pidän siitä kuinka siinä puhutaan suoraan yleisölle. Se on lihas, jota haluan harjoittaa.

Millaisia muistoja sinulle jäi lokakuun stand up -keikaltasi Suomessa?
Olin aivan häikäistynyt yleisöstä. Sen lisäksi että kaikki puhuivat täydellistä englantia, he tuntuivat ymmärtävän jokaisen biitin ja nyanssin. Show oli parempi kuin jotkut brittikeikkamme, se oli erittäin sähköinen.

Oliko Konttori-sarja käännekohta urallasi?
Kyllä se oli. Toisaalta minulla ei siinä vaiheessa juuri ollut uraa. Konttori oli oikeastaan ensimmäinen merkittävä juttu, jonka tein. Olin tehnyt jonkin verran radiotyötä ja muuta, mutta Konttori oli varsinaisesti urani alku. Olimme tavallaan hyvin ylellisessä asemassa, sillä emme olleet tunnettuja. Kukaan ei tiennyt millainen Konttorista tulisi, eikä kenelläkään ollut mitään odotuksia. Enää koskaan ei saa vastaavaa mahdollisuutta. Kaikki mitä jatkossa teet tapahtuu valokeilassa. Valokeilassa on paljon vaikeampaa ottaa riskejä ja olla kokeellinen.
Hello Ladies leffa 2

Perustuuko Hello Ladies -sarjan päähenkilö jossain määrin sinuun?
Pahimmat mahdolliset piirteeni liioiteltuna. Päähenkilössä on versioita ei vain minusta vaan myös muista sarjan kirjoittajista. Hahmosta löytyy totuutta, jota olen todistanut paitsi itsessäni myös monessa ihmisessä, jonka olen tavannut Los Angelesissa. Se on hyvin yksinäinen ja outo kaupunki. Pinnalta tarkasteltuna se vaikuttaa hohdokkaalta Hollywoodin ja elokuvatähtien paikalta. Todellisuudessa on erittäin vaikeaa löytää väylää siihen maailmaan, jos et kuulu siihen. Monet kuitenkin yrittävät.

Mitkä tietyt elementit Hello Ladies -sarjassa saavat sen erottumaan joukosta tai vetoavaksi?
Mielestäni siinä on rehellisyyttä, josta kaikki ihmiset eivät pidä. Henkilöhahmo on saanut päähänsä, että hänen elämänsä voisi olla täynnä kauniita naisia ja hienoja juhlia. Hän haikailee vaihtoehtoista elämäntyyliä, osittain rangaistakseen niitä ihmisiä jotka pitivät häntä ennen luuserina. Monet menestyneistä ihmisistä Los Angelesissa lähtivät sinne antaakseen maailmalle opetuksen: luulit etten ole kukaan, luulit että olen luuseri, minäpä näytän sinulle. Sellainen kunnianhimo ja draivi on erittäin todellista. Se saattaa saada henkilöhahmot näyttämään pahoilta ihmisiltä, mutta se on todellisuutta. Tämä ajaa myös Hello Ladiesin päähenkilöä.

Onko sinulla suosikkihahmoa sarjassa?
Olen työskennellyt monien lahjakkaiden ihmisten kanssa, mutta koskaan minulla ei ole ollut niin hauskaa tai niin paljon yhteistä kemiaa kuin sarjan toisen päänäyttelijän Christine Woodsin kanssa. Ystävääni ja sidekickiäni esittävä Nate Torrence on ihana mies ja kaikessa mukana. Kyle Mooney, joka esittää nörttimäistä toimistotyöntekijää, on ehkä kaikkein hauskin työtoveri, koska hänelle voi antaa mitä tahansa materiaalia, ja hän aina tekee siitä hauskan.
Hello Ladies leffa 3
Miksi teit Hello Ladies -elokuvan sen sijaan, että jatkaisit televisiosarjaa?
Se on HBO:n päätös eikä minun käsissäni. Olen vain hyvilläni, että he antavat minun tehdä jotakin tällä henkilöhahmolla ja maailmalla. Lähestyimme tätä projektia kuin elokuvaa ja mielestäni sillä on elokuvallinen laatu ja muoto.

Onko kuitenkin mahdollista, että olisi tulossa lisää elokuvia tai tuotantokausia?
Jos he antavat meidän tehdä lisää, se olisi mahtavaa. Jos mahdollisuus tulisi, niin tarttuisin siihen. Koen myös, että elokuvassa on tietynlainen päätös. Minusta se on tyydyttävä, jos pitää show’sta tai vaikka sarja ei olisi millään tavalla tuttu. Mielestäni tämä erottuu omana juttunaan.

Kuinka elokuva eroaa sarjasta?
Elokuvassa saa enemmän ymmärrystä henkilöhahmoni menneisyyteen. Selviää miksi hän lähti Englannista ja miksi hän niin epätoivoisesti kamppailee menneisyytensä kanssa. Koska siinä on elokuvan muoto – alku, keskiosa ja loppu – ei tarvitse olla nähnyt sarjaa voidakseen nauttia siitä. Päähenkilö on hieman muuttunut mies sitten sarjan. Hän antaa enemmän arvoa ystävilleen ja on vähemmän itsekäs.

Lisää luettavaa