Hollywood-tähden liittyminen The Mandalorian -sarjaan ei olekaan vielä täysin varmaa

Mutta vaikuttaa aika varmalta.

Disney Plus -palvelun hoteissa pyörivä Star Wars -sarja The Mandalorian saa tottakai uuden kauden – olihan ensimmäinen kausi niin menestynyt. Sarjan ympärillä on pyörinyt mielenkiintoinen huhu, mutta se ei välttämättä toteudu – ainakaan sataprosenttisella varmuudella.

Muutama viikko sitten raportoitiin, että muun muassa Sin City ja Death Proof -elokuvissa nähty Rosario Dawson olisi mukana The Mandalorianin seuraavalla kaudella. Varsinkin tieto siitä, että hänen roolinsa olisi monien suosikki Ahsoka Tano, sai sukat pyörimään monien Star Wars -fanien jaloissa.

Dawson on nyt itse kommentoinut väitteitä haastattelussa. Hänen kommenttinsa epäilemättä jäähdyttelivät joidenkin fanien innostusta sanomalla, ettei sopimusta ole vielä tehty. Hän kuitenkin antoi samalla ymmärtää, että hänen päätymisellään sarjaan on hyvä mahdollisuus.

– Sitä ei ole vielä varmistettu, mutta kun se tapahtuu, olen hyvin onnellinen. Olen innoissani siitä, että se varmistettaneen jossain vaiheessa, Dawson sanoi.

Dawsonilta on tuloillaan myös elokuva nimeltään The Water Man. Leffassa nähdään poika, joka etsii myyttistä hahmoa, jolla sanotaan olevan taikavoimia. Dawson esittää pojan äitiä.

Lähde: Screen Crush

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut