Näyttelijä Christian Balen pitkään kestänyt riita on lopulta ohi. Hän hautasi sotakirveen ainakin äitinsä ja ehkä myös siskonsa kanssa.
Tähden riita alkoi ennen Yön ritari -elokuvan ensi-iltaa vuonna 2008. Hänen äitinsä ja sisarensa Sharon soittivat lontoolaiseen hotelliin poliisin Balen ilmeisesti raivottua heille.
Kolmen lapsen äiti Sharon väitetysti pyysi veljeltään 100 000 puntaa, sillä hän oli vararikossa epäonnistuneen kiinteistöbisneksen jäljiltä. Tiettävästi tilanteessa oli saateltu riidellä myös Balen vaimosta Sibi Blazicista. Julkisuuteen päätyneet tiedot ovat kuitenkin epävarmoja.
Näyttelijä joutui joka tapauksessa tilanteen vuoksi kuulusteluihin. Syytteistä silti luovuttiin.
– Kyllä, olemme puheväleissä. Tiedän, että Christian on Lontoossa, Balen äiti kertoi.
Äidillä on ollut tapana käydä ensi-illoissa toivoen, että Christian ottaisi yhteyttä häneen.
Tähdeltä on seuraavaksi tulossa elokuva Ford v. Ferrari. Hän esittää siinä kilpa-autoilija Ken Milesia. Samassa elokuvassa nähdään myös Matt Damon.
Lähde: Variety