Hollywoodin voimakaksikko yhdistää voimansa yhdeksännen kerran – Ensimmäinen elokuva vuosikymmeneen kuulostaa erittäin hyvältä

Tämä kaksikko osaa hommansa.

19.6.2024 21:05

Indie Wire uutisoi, että Hollywoodin voimakaksikko Richard Linklater ja Ethan Hawke yhdistävät voimansa ensimmäistä kertaa vuosikymmeneen.

Kaksikko muistetaan erityisesti Rakkautta ennen -trilogiasta, joka sisältää elokuvat Rakkautta ennen aamua, Rakkautta ennen auringonlaskua ja Rakkautta ennen keskiyötä. Linklater ohjasi elokuvat, joiden pääroolissa Hawken lisäksi nähtiin Julie Delpy.

Seuraava projekti tulee olemaan Blue Moon, joka kertoo muusikko Lorenz Hartin viimeisistä päivistä. Hän oli Rodgers ja Hart -duon toinen jäsen. Elokuva sijoittuu pääasiassa ravintolailtaan 31.3.1943, kun Oklahoma!-musikaali sai ensi-iltansa. Kyseessä oli ensimmäinen musikaali, jonka Rodgers teki Oscar Hammerstein II:n kanssa, joka korvasi Hartin.

Muissa rooleissa nähdään Margaret Qualley, Bobby Cannavale ja Andrew Scott.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia