Huhu: Marvel-leffojen hurja soturi saa oman sarjan

Hahmo on tuttu kahdesta ensimmäisestä Thor-elokuvasta.

Lady Sif saattaa saada oman sarjan Disney+-suoratoistopalvelussa.

Discussing Film -sivusto raportoi, että Marvel suunnittelee kahdessa ensimmäisessä Thor-elokuvassa nähdylle soturille omaa sarjaa. Sivuston mukaan hahmoa aikaisemmin esittänyt Jamie Alexander tulee uusimaan roolinsa ja Marvel Studiosin johtaja Kevin Feige toimii sarjan tuottajana.

Disney+-suoratoistopalveluun on tulossa monia Marvel-aiheisia sarjoja, esimerkiksi Loki saa oman sarjan, joiden tekemiskustannuksissa ei säästellä. Sarjat tulevat olemaan 6-8 jakson pituisia, ja niillä on 100 miljoonan dollarin budjetit.

Marvel, Disney tai Alexanderin edustajat eivät ole kommentoineet, että pitääkö Discussing Filmin uutinen paikkaansa.

Lähde: Discussing Film

Aiheeseen liittyvät jutut