Huippukomedioista tunnettu tekijä ideoi Trump-komedian Twitterissä – Hollywood innostui

Joskus näin.

9.9.2018 08:55

Joskus ei tarvitse lähteä omaa puhelintaan kauemmaksi pitchatakseen onnistuneesti seuraavan elokuvansa. Tämän totesi myös kehutuista poliittisista satiireistaan tunnettu käsikirjoittaja-ohjaaja Armando Iannucci (The Death of Stalin, In the Loop, Veep), jonka Donald Trump -komedian idea on herättänyt vahvaa kiinnostusta Hollywoodissa.

Aiemmin tällä viikolla Iannucci twiittasi idean elokuvaan, jossa presidentti Trump poistettaisiin vallasta.

”Trump huumattaisiin ja siirrettäisiin Valkoisen talon kopioon, jossa hän kuvittelisi yhä olevansa vallan kahvassa. Työntekijöiden, senaattorien, uutisankkureiden ja mielenosoittajien näyttelijöille maksettaisiin miljoonia. Siinäpä se. Antakaa parhaat tarjouksenne, studiot”, Iannucci kirjoitti.

Tämän jälkeen Veep-tähti Julia Louis Dreyfus ja Catastrophe-sarjan luoja Rob Delaney osoittivat kiinnostuksensa projektiin. Eikä mennyt kauaa, kun Iannucci ilmoitti idean lähteneen jo lentoon.

”Öö… näyttäisi siltä, että Hollywood on kiinnostunut. Mitäs nyt tehdään?”

Deadlinen mukaan jopa kahdeksan studiota on osoittanut kiinnostuksensa jutun tekemiseen, Iannucci on saanut ainakin yhden isoksi kuvaillun tarjouksen yhdeltä näistä. Joten ei muuta kuin kynä sauhuamaan, Iannucci!

Lisää luettavaa