Huippumenestynyt Hollywood-kaunotar jätti Hollywoodin 15 vuodeksi – syy käy järkeen

Ei ole levännyt silti laakereillaan.

30.4.2017 00:31

Takavuosien suosikkikomedienne Goldie Hawn palaa takaisin valkokankaille. Hän esiintyy Amy Schumerin kanssa elokuvassa nimeltään Snatched. Elokuva on ensimmäinen sitten vuoden 2002 Kerran bändäri – aina bändäri -leffan jälkeen.

71-vuotias tähti ei ole suinkaan istunut vain kotona viimeisen 15 vuoden ajan. Hän on ollut hyvinkin aktiivinen.

– Uskon, että elämä on tekemistä. Se on muuttumista. Se on muutoksesta toiseen siirtymistä. En voisi ihmisenä kuvitella, etten voisi kasvaa uusiin haasteisiin, Hawn kertoi.

– Kun täytin 50, kysyin joiltakin ystäviltäni, saman ikäisiltä näyttelijättäriltä, ”mitä me teemme nyt?” Itse halusin muuttaa jonnekin muualle hetkeksi asumaan, oppia arkeologiaa tai ottaa osaa jollain tasolla maailman parantamiseen.

Hawn kertoi alkaneensa opiskelemaan aivojen toimintaa ja psykologiaa. Oman Hawn Foundation -yhdistyksensä kautta hän on opettanut lapsille sosiaalisia ja emotionaalisia oppimistaitoja. Hän on myös tehnyt kaksi kirjaa, jotka käsittelevät henkistä hyvinvointia.

Hawn elelee onnellisessa avioliitossa Kurt Russellin kanssa. He menivät naimisiin jo vuonna 1983.

Snatched saa Yhdysvaltain ensi-iltansa 12. toukokuuta.

Lähde: US Magazine

Lisää luettavaa