Huippuohjaaja Ridley Scott ryminällä mukaan virtuaalitodellisuuteen

Ohjaaja haluaa olla teknologisen kehityksen kärjessä.

Scifi-elokuvista kuten Alien – kahdeksas matkustaja, Prometheus ja Blade Runner tunnettu Ridley Scott ei kavahda uutta teknologiaa. Senhän näkee jo miehen kiinnostuksesta scifi-elokuvien tekemiseen.

Scott onkin perustanut RSA VR -nimisen yhtiön, joka on omistautunut virtuaalitodellisuudelle ja lisätylle todellisuudelle. Elokuvantekijänä Scottin arvelisi pohtivan, miten virtuaalitodellisuutta tai lisättyä todellisuutta voisi käyttää elokuvien tekemisessä.

– Olemme olleet vahvasti mukana VR:ssä jo muutaman vuoden. Virtuaalitodellisuudelle omistettu yksikkö vahvistaa omistautumistamme immersiiviselle medialle, RSA:n johtaja Jules Day sanoi.

Lähde: Engadget

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut