Hulvaton kasarisarja elokuvaksi – Mies-eläin, Meläin!

19.9.2012 00:25

Sony on hankkinut 1980-luvun lyhytikäisen Manimal-tv-sarjan elokuvaoikeudet. Ritari Ässänkin luoneen Glen A. Larsonin sarjassa seikkaili yliopistoprofessori, joka taisteli rikollisuutta vastaan muuttumalla eri eläimiksi, kuten ihmispantteriksi.

Manimalista suunnitellaan näytellyn ja animoidun elokuvan yhdistelmää.

Ilman animointia rikoksia eri eläinmuodoissaan taltuttavan proffan kuvauspaikka olisikin varsinainen yhden miehen sirkus.

Sonyllä on hyviä kokemuksia näyttelijöiden ja animaation yhdistämisestä, joten aikoinaan nopeasti kuopattu sarja voi todellakin muuttua pian elokuvaksi. Sonyn viime vuoden osaksi animoitu näytelmäelokuva Smurffit keräsi lipputuloja yli viisi kertaa budjettinsa verran.

Vuonna 1983 vain kahdeksan osaa kestäneen sarjan pääosassa nähtiin Simon MacCorkindale, joka on sittemmin esiintynyt muun muassa Sairaalaelämää-sarjassa 230 jakson verran.

Alkuperäisen Manimal-sarjan tuottanut Larson jatkaa tuottajana myös tulevassa elokuvassa.

Käsikirjoittajia etsivän Manimalin lisäksi Sony suunnittelee 1980-luvun avaruusolion, Alfin paluuta omassa elokuvassaan.

Kuvassa mies – tai tiikeri (Tiikeriveljeksistä, 2004).

Lähde: Heat Vision

Lisää luettavaa