Huumori-instituutio on päätynyt tiensä päähän – Mad-lehti kuolee pois

Harmin paikka!

4.7.2019 18:04

Legendaarinen satiirilehti Mad Magazine on kuollut. Kauan eläköön hulluus.

Lehti ei aio enää julkaista uutta materiaalia, vaan keskittyy jatkossa jo julkaistuihin juttuihin ja vanhojen numeroiden uusintapainoksiin.

Esimerkiksi Monty Python -legendat ovat kritisoineet poliittista korrektiutta, joka heidän mukaansa tappaa huumorin. On vaikea sanoa, onko Mad-lehden kohtalo yhteydessä tähän havaintoon, mutta se on varmaa, ettei lehteen enää uutta satiiria synny.

Mad Magazine on DC Entertainmentin omistuksessa. Sen ensimmäinen numero julkaistiin vuonna 1952. Lehti tuli erityisen tunnetuksi elokuva- ja tv-sarja-parodioistaan.

Suomeen Mad saapui vuonna 1970. Lehti lopetettiin 1972, mutta vuodesta 1982 lähtien Madia tehtiin aina vuoteen 2005 saakka. Suomessa julkaistiin lehtiä 245 kappaletta ja taskukirjat päälle.

Lehdellä oli myös oma tv-sarjansa.

Lähde: The Wrap

Lisää luettavaa