Hymyilevän miehen ohjaaja Juho Kuosmanen tarttuu Rosa Liksomin Finlandia-palkittuun kirjaan

Hytti nro 6:n kuvaukset käynnistyvät helmikuussa Venäjällä.

Ohjaaja Juho Kuosmanen ja kuvaaja J-P Passi.

Ohjaaja Juho Kuosmasen uuden elokuvan kuvaukset alkavat helmikuussa Pietarissa. Rosa Liksomin Finlandia-palkitun romaanin Hytti nro 6 (2011) innoittama elokuva kertoo kahden erilaisen ihmisen kohtaamisesta Venäjää halkovassa junassa.

Hymyilevä mies -elokuvallaan (2016) maailmanmaineeseen nousseen Kuosmasen elokuvan päähenkilö on suomalainen opiskelija (Seidi Haarla), joka matkustaa Moskovasta Murmanskiin katsomaan ikiaikaisia kalliomaalauksia. Samaan hyttiin osuu maailmaan kyllästynyt venäläinen kaivostyöntekijä (Yuriy Borisov).

”Tämä on elokuva kohtaamisesta, joka ei ensinäkemältä ole helppo tai miellyttävä, mutta jossa kumpikin osapuoli joutuu toisen kautta näkemään itsensä uusin silmin. Junan hytti on täydellinen paikka vieraan kohtaamiselle. Toisen ihmisen kohtaamisen lisäksi kyse on peiliin katsomisesta ja siinä nähdyn kuvan hyväksymisestä. Että ei olekaan se mitä toivoi olevansa, vaan on se mitä on. Ikävä kyllä”, Kuosmanen kertoo.

Hytti nro 6 -elokuvan työryhmä koostuu pitkälti samoista tekijöistä, jotka työskentelivät Kuosmasen kanssa Hymyilevän miehen parissa. Tuottajana toimii Jussi Rantamäki. Elokuvan kuvaa J-P Passi ja leikkaa Jussi Rautaniemi, jotka kumpikin voittivat Jussi-palkinnot Hymyilevästä miehestä. Myös lavastaja Kari Kankaanpää kuului Hymyilevän miehen ydintyöryhmään.

Elokuvan ovat käsikirjoittaneet virolaiset Livia Ulman ja Andris Feldmanis yhdessä Kuosmasen kanssa.

Hytti nro 6 kuvataan filmille, ja kuvauksia tehdään junan lisäksi merellä sekä junaradan varrella pienissä kylissä, joihin ei kulje virallista tietä. Pietarista alkavat kuvaukset päättyvät maaliskuun lopulla Murmanskiin.

”Filmille kuvaaminen liikkuvassa junassa keskellä talvista Venäjää on tietenkin haaste, mutta kaikki alkaa viimein olla suunnittelun osalta valmista. Hymyilevän miehen valtava menestys on auttanut siinä, että Hytti nro 6 on herättänyt poikkeuksellisen laajaa kansainvälistä kiinnostusta jo ennen kuvausten alkua, ja sen esitysoikeudet on myyty jo useisiin maihin. Tämä antaa vielä lisää intoa ja varmuutta edetä valitsemaamme suuntaan, eli tehdä omaehtoista elokuvaa vaikeissakin olosuhteissa”, tuottaja Rantamäki kertoo.

Cannesin elokuvajuhlien Un Certain Regard -sarjassa ensimmäisensä suomalaiselokuvana palkittu Hymyilevä mies on esitetty elokuvateattereissa jo 40 maassa. Elokuva voitti myös useita muita kansainvälisiä palkintoja.

Suomessa Hymyilevä mies palkittiin kahdeksalla Jussi-patsaalla. Kotimaiset elokuvakriitikot valitsivat Hymyilevän miehen koko viime vuosikymmenen parhaaksi suomalaiseksi elokuvaksi.

Hytti nro 6 -elokuvan ensi-ilta on vuonna 2021.

Aiheeseen liittyvät elokuvat