Ihmiset ovat pimeitä: tyypit käyvät katsomassa Catsin huumepäissään ja kutsuvat sitä ”pelottavimmaksi kokemukseksi ikinä”

Lapset, älkää tehkö näin.

9.1.2020 12:56

Uutisoimmekin jo aiemmin siitä, kuinka eräs mies oli käynyt katsomassa Cats-kalkkunafloppimusikaalin taikasienipäissään. Ei hyvä idea.

Nyt sadat muut ihmiset ovat paljastaneet käyneensä katsomassa huumepäissään, muun muassa psykedeeleissä.

Katsojat ovat syöneet taikasieniä, polttaneet pilveä ja ottaneet LSD:tä sekä muita hallusinaatioita aiheuttavia aineita.

Alla kommentteja:

Elämäni upein elokuvallinen kokemus.

Elämäni pelottavin kokemus. Vannon jumalan nimeen, että sieluni poistui ruumiistani.

Itkin kummallakin kerralla. Menen vielä kahteen kertaan.

Oksensin neljä kertaa, mutta ymmärsin lopulta elokuvan syvemmän tarkoituksen.

Sain paniikkikohtauksen kesken elokuvan, heti sen jälkeen, kun Taylor Swift lauloi Macavity-kappaleen.

Säikähdin perusteellisesti, kun Judi Dench kääntyi katsomaan minua suoraan silmiin ja kertoi, ettei kissa ole koira.

Olen 36-vuotias ja jouduin kertomaan seitsemän kertaa kanssakatsojilleni, että pelkään elokuvaa, pilveä poltellut Annaliese Nielsen paljasti. Hänen mielestään elokuva on ”erikoislaatuisen paha”.

25-vuotias Raina söi THC:lla päällystettyjä nallekarkkeja, eikä päässyt yli siitä, kuinka välillä näyttelijät olivat kissan kokoisia, välillä ihmisen kokoisia. Kymmenen minuutin kohdalla hänen oli lähdettävä oksentamaan.

26-vuotias Sarah ei pystynyt ymmärtään kissaihmisten ihmiskäsiä ja -jalkoja: ”Ne liikkuivat luonnottomasti, omituisesti.” Eräässä kohtauksessa Rebel Wilsonin hahmo syö ihmistorakoita, Sarah piti sitä hirvittävänä: ”Pelkäsin menettäväni järkeni. Keskityin vain syvään hengittämiseen.”

Lue tarinat Washington Postista.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia