Illalla tv:ssä: 007-leffa erinomaisella pahiksella – oikea MI6 yritti estää kuvauksen

IMDb-arvosana on 6,4.

26.8.2020 05:00

Tänään nähdään televisiosta elokuva 007 – Kun maailma ei riitä (1999).

Pierce Brosnanin kolmas James Bond -seikkailu käynnistyy MI6-tiedustelupalvelun päämajassa tapahtuvasta öljypohatta Robert Kingin murhasta. Syyllisen jäljittäminen kuljettaa salaisen agentin huippuvaarallisen, teknologiaan mieltyneen terroristin Renardin (Robert Carlyle) kannoille. Maailman öljyvarojen hallintaa tavoitteleva ihmispeto tavoittelee vadille myös Kingin hemaisevan tyttären Elektran (Sophie Marceau) kaunista päätä, jota Bond ilomielin suojelee. Hän saa taustatukea myös häikäisevän seksikkäältä tiedenaiselta Christmas Jonesilta (Denise Richards). 1990-luvun menestyneimmäksi Bond-seikkailuksi teatterikierroksellaan kohonneen elokuvan tunnuskappaleen esittää amerikkalaisyhtye Garbage.

Leffassa nähdään kohtaus lähellä oikeaa MI6-tiedustelupalvelun päämajaa. He yrittivät estää kuvaukset, koska he pitivät niitä turvallisuusriskinä. Ulkoministeri Robin Cook kuitenkin salli kuvaukset ja perusteli tätä kaikella sillä hyvällä, mitä Bond on tehnyt Britannialle.

Elokuva esitetään Neloselta kello 21.00.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia