Illalla tv:ssä: Game of Thrones -tähti näyttelee osmaaniluutnanttia – elokuva sijoittuu ensimmäiseen maailmansotaan

IMDb-arvosana on 6,6.

Illalla esitetään televisiosta ensimmäiseen maailmansotaan sijoittuvaa elokuvaa Ottoman Lieutenant (2017).

Amerikkalainen Lillie uhmaa vanhempiaan ja lähtee vapaaehtoistyöhön sairaalaan Osmanien valtakuntaan eli nykyiseen Turkkiin, keskelle ensimmäistä maailmansotaa. Sairaalan yhdysvaltalaislääkäri rakastuu Lillieen, joka taas rakastuu osmaaniluutnanttiin. Lillien on tehtävä valinta. Onko hän sellainen kuin muut odottavat ja avaa sydämensä amerikkalaislääkärille vai uskaltaako hän tehdä rohkean päätöksen ja tarttua kiellettyyn rakkauteen?

Näyttelijöinä nähdään Game of Thronesissa Daario Naharista näytellyt Michiel Huisman, Hera Hilmar, Josh Hartnett sekä Ben Kingsley. Ohjauksesta vastaa Joseph Ruben.

Ottoman Lieutenant sijoittuu ajallisesti armenialaisten kansanmurhan aikoihin. Se oli Osmanien valtakunnassa eli nykyisessä Turkissa tapahtunut satojen tuhansien armenialaisten joukkotuho. Joukkotuhoon viitataan, kun luutnantti ja hoitaja tapaavat kylässä armeniaa puhuvan iäkkään naisen ja lapsen.

Elokuva esitetään TV5-kanavalta kello 21.00.

Aiheeseen liittyvät elokuvat