Illalla tv:ssä: Hämärä murha ravisuttaa lahkolaisten kylää

Vuosituhannen vaihteen musta hetki.

10.7.2022 18:32

Tästä illasta lähtien Ylen kanavalla nähdään Elisa Viihteen alkuperäissarjan Kaikki synnit toinen tuotantokausi. Myös ison kansainvälisen levityksen ja palkintomenestystä saanut sarja käynnistyi uskonyhteisöä järkyttäneestä henkirikoksesta Pohjois-Pohjanmaan pikkukylässä, Varjakassa. Toinen kausi vie samaan kylään, mutta vuosia taaksepäin ja tapauksen pariin, josta ensimmäisessä vain puhuttiin ohimennen.

Ponkaisu vuoteen 1999 ja erään mukavana pidetyn pariskunnan hämmentävään kuolemaan tarkoittaa myös henkilögallerian muutosta. Maria Sidin ja Johannes Holopaisen näyttelemien KRP:n rikostutkijoiden Tervon ja Räihän sijasta tarinan päärooliin nousee paikallinen komisario Ritola (nuorennuskäsittelyn kokenut Matti Ristinen).

Matkapuhelinalaa mullistavassa kehityksessä mukana olleen pariskunnan äkkikuolema herättää kysymyksiä, sillä tapauksen yhteydessä näiden toimeksiantaja siirtyy uudelle omistajalle. Toisaalta alueella liikkuu useampia epäilyttäviä henkilöitä, joiden motiiveista ja salaisuuksista riittää aihetta kaikkien kauden kuuden jakson mitalle. Kuolivatko nuoren Aaron (Eeli Jurvelin) vanhemmat poliittisen kähminnän, uskonlahkolaisten yhteenoton, mustasukkaisuuden vai minkä seurauksena? Siinä on Ritolalle ja katsojalle päänvaivaa.

Varmaa on vain, että pienellä alueella, jolla kaikki tuntevat toisensa, myös rikoksen tekijä löytyy läheltä. Eikä totuus ole kaunis. Toisella kaudella käsikirjoittajat Merja Aakko ja Mika Ronkainen ovat saavuttaneet tekstiinsä ensimmäistä paremman rytmin. Dramaturgisesti Kaikki synnit soljuu tällä kaudella eteenpäin rennompana ja omaäänisempänä, vaikka sen voi yhä nähdä myös eräänlaisena suomiversiona yhdysvaltalaisista Fargosta ja True Detectivesta.

Sarjaan on luvattu vielä yksi kausi. Sen odotetaan valmistuvan tämän vuoden lopulle. Tulevalla kaudella palataan jälleen Maria Sidin ja Johannes Holopaisen rikostutkijoiden matkaan, nykyaikaan.

 

Kaikki synnit toinen tuotantokausi sunnuntaisin Yle tv1:llä alkaen 10.7.22 klo 21.05 ja molemmat kaudet myös Yle Areenassa.

Lisää luettavaa