Illan tv-viihteessä on toimintakomedia Kiinni jäit! (Tag, 2018).
Viisi lapsuudenystävää on jatkanut samaa hippaleikkiä vuosittain jo kolmen vuosikymmenen ajan. Leikki on vienyt heidät ympäri Yhdysvaltoja, ja kilpailu on vuosien mittaan synnyttänyt yhä ovelampia suunnitelmia, yllättäviä hyökkäyksiä ja kekseliäitä temppuja. Jerry on päättänyt jättää tämän vuoden pelin väliin, mutta muut kaverukset aikovat silti toteuttaa yllätyksen, ja tällä kertaa Jerryn omissa häissä.
Ohjaajana Jeff Tomsic. Käsikirjoituksen teki Rob McKittrick ja Mark Steilen perustuen Russell Adamsin Wall Street Journal -artikkeliin vuodelta 2013.
Näyttelijöinä Ed Helms, Jon Hamm, Jeremy Renner, Jake Johnson, Hannibal Buress, Isla Fisher ja Rashida Jones.
Elokuva perustuu tositarinaan. Joukko miehiä Spokanen kaupungista on pelannut samaa hippaleikkiä vuodesta 1983 lähtien. Yksi oikeista hippaleikkijöistä, Mike Konesky, ei antanut suostumustaan elokuvan tekemiseen, joten hänen hahmoaan ei siksi ole mukana.
Jeremy Renner mursi oikean kyynärpäänsä ja vasemman ranteensa kuvatessaan elokuvaa varten tehtyä temppua, ja hänellä on joissakin kohtauksissa kipsi. Se maalattiin vihreäksi ja poistettiin jälkituotannossa.
Episodi antoi arvostelussa elokuvalle neljä tähteä:
”Totaalisen älyvapaa tarina on käsikirjoitettu paikoin niin oivaltavasti, että lukuisat puutteet on sopivassa mielentilassa hekottaessaan valmis antamaan anteeksi.”
Elokuvan kriitikkopisteet Rotten Tomatoesissa ovat luvussa 55. Alla traileri.
Tulevat lähetykset:
- Pe 22.5.2026 klo 18.50 · TV5
- Su 24.5.2026 klo 16.25 · TV5
Lue myös: Jeremy Renner kirjoitti onnettomuudestaan kirjan, joka tuo perspektiiviä meidän kaikkien elämiin
Lue myös: Nyt suoratoistossa: Hyytävä mysteerielokuva – loistoleffaa ei nähty Suomen teattereissa
Lue myös: Nyt Netflixissä: Pätevää post-apokalyptista kauhua – jatko-osa tulee teattereihin kesäkuussa
Lähde: Rotten Tomatoes, Wikipedia, IMDb
