Illalla esitetään televisiosta elokuva Teit meistä kauniin (2016).
Isänsä kuoltua Heinolaan muuttanut Toni Wirtanen perustaa punk-bändin kaverinsa Antti Lautalan kanssa. Kun porukkaan liittyy vielä Sipe Santapukki, bändi nimetään Apulannaksi. Vaihto-oppilaaksi Heinolaan tullut Mandy liittyy basistiksi, ja samalla kuvioihin ilmestyy pahamaineinen Tuukka Temonen. Vaikeudet vahvistavat Apulantaa, josta tulee lopulta koko kansan tuntema punk-bändi.
Tositapahtumiin perustuvan elokuvan näyttelijöinä nähdään Roope Salminen, Teppo Manner, Tatu Sinisalo, Mimosa Willamo, Inka Kallén ja Laura Malmivaara. Ohjaajana toimii Tuukka Temonen.
Finnkino päätyi yllättäen lopettamaan elokuvan näytökset kesken kaiken. Syynä oli Elisa Viihteen kanssa tehty sopimus elokuvan esittämisestä heidän suoratoistopalvelussaan.
Teit meistä kauniin on katsottavissa ilmaiseksi Ruutu Plussassa. Alla traileri.
Tulevat lähetykset:
- La 30.09.2023 klo 21.25, Hero