Illalla tv:ssä: Marilyn Monroen loistoleffassa silmä ja mieli lepää – kuvauksissa tosin vaikutti olleen hengenvaarallista

IMDb-arvosana on 7,2.

8.10.2022 11:30

Illan tv-tarjonnassa on romanttinen draama Sopeutumattomat (1961). Elokuva kertoo eronneesta naisesta ja villihevosia pyydystävistä miehistä.

Näyttelijöinä Marilyn Monroe, Clark Gable, Montgomery Clift sekä Eli Wallach. Ohjaajana John Huston.

Kuvaukset vaikuttivat olleen varsin erikoiset. Gable muun muassa raivostui Hustonille, koska hän vaati uutta ottoa Gablen stuntilta, vaikka stuntti oli juuri loukkaantunut. Gable käveli tämän jälkeen ulos kuvauksista.

Lääkäri puolestaan päivysti kuvauksissa 24 tuntia vuorokaudessa sekä Monroen että Cliftin luona, koska molemmilla oli ongelmia alkoholin ja piristeiden takia. Gablelle kävi kuitenkin huonoiten.

Viimeisenä kuvauspäivänä Gable sanoi: ”Hyvä jumala, olen iloinen, että tämä elokuva on valmis. Hän aiheutti minulle melkein sydänkohtauksen.” Seuraavana päivänä Gable sai vakavan sepelvaltimon tukkeuman, ja kuoli kymmenen päivää myöhemmin 59-vuotiaana. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

  • La 08.10.2022 klo 21.00, Yle Teema & Fem

Lue myös: Vain yksi uhri selvisi sarjamurhaaja Dahmerin kynsistä – pakeni ”onnella ja nopealla ajattelulla” – Episodi.fi

Lähde: IMDb

Lisää luettavaa