Illalla tv:ssä: Neljän tähden tarina addiktiosta – nyt ei ole luvassa perinteistä perhedraamaa

IMDb-arvosana on 6,7.

9.8.2022 14:03

Illan tv-tarjonnassa on elokuva Paluu (2018).

Lääkekoukkuun jäänyt teini-ikäinen Ben palaa yllättäen vieroituksesta perheensä luokse jouluksi. Kaikki eivät tästä kuitenkaan ilahdu, sillä pojan entisen elämän haamut seuraavat perässä ja vaarantavat hänen läheisensäkin.

Pääosissa Julia Roberts, Lucas Hedges sekä Courtney B. Vance. Ohjaus Peter Hedges.

Episodin neljän tähden arvostelussa sanottiin seuraavasti:

”Lucasin isän Peter Hedgesin ohjaama ja käsikirjoittama elokuva ei ole mikään hyvänmielenraina. Se on hyvin samanlainen kuin vain hetki sitten ensi-iltansa saanut Beautiful Boy. Kummassakin addiktiotarinassa perheet seuraavat aivan liian läheltä teinipoikiensa huumeidenkäyttöä. Elokuvat ovat myös kaavamaisia ja ilkeämielisemmät voisivatkin kutsua niitä Oscar-baiteiksi. Beautiful Boy on kuitenkin hieman perinteisempi ja silotellumpi draama. Paluu iskee suoraan addiktion karumpiin lieveilmiöihin kuten rikollisuuteen ja väkivaltaan, se on enemminkin katuelokuva kuin perhedraama.”

Kun Peter Hedges kehitteli elokuvaa, hänellä ei ollut aikomustakaan pestata poikaansa Lucas Hedgesiä päärooliin. Hän oli laatinut listan muista näyttelijöistä, joita hän harkitsi. Julia Roberts vaati Lucasia rooliin, sillä tähtinäyttelijä oli nähnyt hänet aiemmin elokuvassa Manchester by the Sea (2016).

Tulevat lähetykset:

  • Ti 09.08.2022 klo 21.00, Liv
  • Pe 02.09.2022 klo 19.00, Hero
  • Su 04.09.2022 klo 17.00, Hero

Lisää luettavaa