Kahta eri aikatasoa etenevä Elinkautinen (Livstid) voisi olla kuin mikä tahansa eurooppalainen rikossarja. Jostain syystä sen tekijät ovat kuitenkin halunneet korostaa keksineensä pyörän uudelleen ja nimenneet keksintönsä happy noiriksi.
Elinkautisen luojilla, Gjermund Eriksenillä (Mammona) ja Helene Johanne Nielseillä (Lilyhammer), ei ainakaan sarjan alkumetreillä ole silti tarjota katsojalle mitään järisyttävän erilaista: Sarjan keskeisin henkilö, Victoria Woll (Tone Beate Mostraum), on työpaikkansa uudelleenjärjestelyistä korpeentunut pitkän linjan poliisi. Hänet nähdään työpareineen niin kentällä, ruumishuoneella, asemalla kuin kotonaankin aivan samanlaisissa tilanteissa kuin lukemattomat muut tv-kollegansa.
Siitä on ilo ja kepeys etäällä, kun maastosta löytyy tuntematon vainaja. Tai siitä, kun poika ei halua juhlia syntymäpäiväänsä äitinsä kanssa. Kaiken huipuksi Elinkautisen toisella, tuoreemmalla aikatasolla sama nainen, nyt ex-poliisi, istuu vankeudessa kovasta rikoksesta tuomittuna. Happy?
Jos Elinkautisen kuvat ovat apean harmaita, sarjan ääniraidalla eletään välillä hyvin erilaisissa tunnelmissa. Jokaisella tarinan osalta tärkeällä hahmolla on suosikkiartistinsa, joita he kuuntelevat kohtauksissa niin, että sarjan budjetista lienee huvennut jopa huomattava siivu entispäivän hittimaakarien tekijänoikeuskuluihin.
Vanhat listahitit mm. Billy Idolilta eivät pääasiassa kuitenkaan kohota sarjan tunnelmaa, vaan niiden käyttäminen tuntuu alkuun jopa irralliselta tai väkinäiseltä. Vasta kolmannessa sarjan jaksossa pohjoismainen noir alkaa avartua jonkin verran mustan komiikan kautta happy noiriksi.
Elinkautinen Yle tv2 tiistaisin 17.11.20 klo 22.25 alkaen, Yle Teema & Femillä sunnuntaisin ja Yle Areenassa.