Mustat vaatteeni imevät itseensä auringon lämpöä, ja otsalleni nousee hikipisaroita noustessani askel askeleelta pujottelevaa rinnettä kohti Aït Benhaddoun huippua.
Pian edessä avautuu näkymä, jossa hiekka ja vehreys sulautuvat toisiinsa yhtä maagisena kuin valokuvissa. Kiipeäminen on kaiken vaivan arvoista.
Katseeni kiertää horisonttia, ja samalla mieleeni hiipii ajatus: vain vuosi sitten näissä samaisissa maisemissa Christopher Nolan, Matt Damon ja Zendaya työskentelivät tulevan The Odyssey -elokuvan parissa.
Kohti Ouarzazatea
Kello näyttää viittä vailla kahdeksan, kun matkailupakettiauto kaartaa hotellin pihaan noutamaan minut viimeiseksi kyytiin. Tiedän, minne olemme matkalla ja mitä on luvassa, mutta en vielä osaa aavistaa, kuinka mielenkiintoisessa seurassa lopulta matkani taitan. Kuudentoista hengen auto lähtee matkaan auringon noustessa ja aamukasteen hiljalleen haihtuessa ikkunoista.
Menomatkalla pysähdymme kolme kertaa ennen Atlas Studiosia. Ajamme pitkin Tizi n’ Tichka -vuoristosolareittiä, joka yhdistää Marrakechin Ouarzazateen Atlasvuorten kautta.
Ensimmäiseki pysähdyspaikaksi valikoituu paikallinen kahvila, jonka terassilta avautuu silmänkantamattomiin jatkuvia vihreitä kukkuloita. Seuraavaksi jaloittelemme pienen kivisen kylän kohdalla, joka levittäytyy viereisen vuoren rinteeseen. Vain pieni puro alhaalla erottaa meidät siitä.
Kolmas hengähdystauko on lyhyin, mutta vaikuttavin. Yli 2000 metrin korkeudessa Atlasvuorten kylmä ja voimakas tuuli tuntuu lähes nielaisevan lippalakkini. Näkymä saa kuitenkin uudelleen haukkomaan henkeä.
Atlas Studiosin kulisseissa
Viiden tunnin matkustuksen jälkeen saavumme Ouarzazateen. Matkani vetonaulana toiminut Atlas Studios häämöttää edessämme.
Vuonna 1983 perustettu “Afrikan Hollywood” on tunnettu lukuisista elokuva- ja tv-tuotannoistaan. Muumio (The Mummy, 1999), Game of Thrones, Niilin jalokivi (The Jewel of the Nile) ja Pako (Prison Break) ovat muutamia esimerkkejä tuotannoista, joita täällä on kuvattu.
Kiertelyaikaa meillä on puolitoista tuntia, joka kuluu kuin silmänräpäyksessä jättäen vielä paljon tutkailtavaa taakseen. Kuljen uskomattoman yksityiskohtaisten lavasteiden läpi, siirtyen maailmasta toiseen.
Suurten ja sokkeloisten rakenteiden sisällä eläydyn hetkeksi Cleopatraksi istahtaessani palatsini portaikon keskellä olevalle valtaistuimelle. Seuraavassa hetkessä havahdun vankisellin pimeyteen, jossa ketjujen kaiku täyttää hyisen tilan.
Paikallisessa elokuva-alan ammatteihin erikoistuvassa ISMC-koulussa ensimmäistä vuotta opiskeleva Salma Almouch kertoo opiskelijoiden olevan usein mukana lavasteiden teossa.
“Moni vierailija ei tiedä, että suuri osa näissä tuotannoissa käytetyistä lavasteista ja rekvisiitasta on opiskelijoiden, kuten minun, tekemää. On sekä yllättävää että palkitsevaa tietää, että oma työ päätyy osaksi näin suuria tuotantoja”, toteaa Almouch.
Kulttuurit kohtaavat mutakaupungissa
Aikataulun muutokset herättävät porukassamme kysymyksiä, kun nälkä ilmoittaa itsestään vatsojen kurnivana yhteislauluna matkalla kohti päivän viimeistä kohdetta, Aït Benhaddouta.
Kolmen aikoihin istahdamme alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen reissuoppaamme osoittamaan ravintolaan yhteiselle aterialle. Pöydässäni istuu saksalainen nuori pariskunta, jonka kanssa alamme keskustella Marokon matkasta ja maidemme kulttuurien eroista ruokaa odotellessa.
Viereisessä pöydässä istuvat vanhemmat brittimieskaverukset, joiden kanssa olemme vitsailleet siitä asti, kun toinen heistä luuli minun puhuvan ranskaa erikoisella aksentilla. Paikalla ovat myös italialaiset, portugalilaiset ja yhdysvaltalaiset seurueet.
Nautimme makoisat ateriat ja lähdemme paikallisen oppaan johdolla kohti ylhäällä kohoavaa mutakaupunkia.
Aït Benhaddou on Unescon maailmanperintökohde. Se on karavaanireitin varrella sijainnut linnoitettu kylä (ksar) ja yksi Marokon tunnetuimmista mutakaupungeista.
Almouch kuvailee Aït Benhaddouta kiehtovaksi esimerkiksi siitä, kuinka elokuvakulissit eivät ole vain lavasteita, vaan oikeita eläväisiä yhteisöjä, joissa ylläpidetään perinteistä elämäntapaa. Kylää ei suljeta kokonaan edes elokuvakuvausten vuoksi.
Paikan päällä oppaamme selostaa, kuinka kylässä asui aikoinaan jopa 50 perhettä, mutta nykyään siellä asuu niitä viisi, joista vain yksi vuoden ympäri. Hän osoittaa kivilinnoitusta, jonka torni nousee ylväästi kattojen välistä.
Sokerikirjoiluja ja seikkailusarjoja
Matkan aikana opimme paljon uutta kylästä ja näemme sen entisiä käytänteitä. Erityisesti mieleen jää hetki, kun kokoonnumme sisälle varjoisaan kivikatokseen, jonka seiniä koristavat käsin tehdyt maalaukset.
Yksi seinämistä on omistettu kokonaan kuville suosituista elokuvista ja sarjoista. Game of Thronesin lisäksi Gladiatoria on kuvattu sekä täällä että Atlas Studiosilla. Arabian Lawrence ja Outer Banks ovat myös heränneet eloon mutakaupungin ympäristössä.
Seurueemme asettuu puolikehään, kun paikallinen tekijä näyttää meille, kuinka alueen asukkaat hyödynsivät sokeria näkymättömien viestien ja kuvien teossa. Hän avaa kaasupullon, jonka liekki paljastaa pikkuhiljaa paperille kuvan kahdesta kameliratsastajasta aavikolla. Ikuistamme hetken kamerarullaan ja kierrätämme lopuksi lappua haistellen tätä “crème brûléeta”, kuten tekijä sen ilmaisi.
Hyvästien hetki
Huipulla opas ottaa vielä meistä yhteiskuvan muistoksi ennen kuin suuntaamme punaisen auringonlaskun maalaamalle kotimatkalle.
Noin puoli yhdeksän aikaan astun ensimmäisenä ulos pakettiautosta hotellini pihassa. Hyvästelen monikulttuurisen matkaperheeni vilkuttaen heille haikean iloisesti, kun auto kääntyy ulos resortilta. Kiitollisena ja herkistyneenä päivän seikkailuista suuntaan kohti huonettani.
Näiden mystisten elokuvien maailmat tuntuvat päivän jälkeen entistä merkityksellisimmiltä, ja tiedän muistelevani tätä ikimuistoista matkaa vielä vuosienkin päästä.