Illalla tv:ssä: Scifitoimintaa suurin odotuksin – jopa tähti Linda Hamilton oli tyytymätön: ”Nyt riittää”

IMDb-arvosana on 6,2.

7.3.2025 07:00

Illan tv-tarjonnassa on elokuva Terminator: Dark Fate (2019).

Dani päätyy tulevaisuudesta lähetetyn tappajarobotin maalitauluksi. Häntä puolustavat taisteluvalmis Sarah Connor, kyborgisoturi ja yllättävä liittolainen – itse alkuperäinen terminaattori.

Dark Fate herätti ainakin osassa faneja odotuksia, luultavasti siksi, että James Cameron palasi sarjan pariin tuottajana. Tämä ei kuitenkaan riittänyt tekemään elokuvasta hyvää.

Terminator: Dark Fate (2019).

Elokuvan tähti Linda Hamilton antoi ymmärtää vuoden 2024 haastattelussa luovuttaneensa elokuvasarjan suhteen.

– Minulle riittää. En halua sanoa asiaan enempää. Tarina on kaluttu jo loppuun. En tiedä, miksi kukaan haluaisi enää herättää sitä henkiin, Hamilton sanoi Business Insiderin haastattelussa.

Lue myös: James Cameron puolusti epäonnistunutta Terminaattoria – ”Ongelma ei ollut se, että elokuva oli huono vaan se, että ihmiset eivät saapuneet teatteriin”

Hamiltonilla oli vaikutti olleen silti kivaa kuvauksissa. Ohjaaja Tim Miller joutui kehottamaan häntä lopettamaan hymyilemisen, kun Hamilton ampui aseilla.

Dark Fate sai kriitikoilta vaihtelevia arvosteluja, mutta ainakin Wikipedian mukaan sitä pidettiin parannuksena viimeaikaisiin edeltäjiin verrattuna. Elokuva jäi kuitenkin tappiolle 122,6 miljoonaa dollaria, mikä tekee siitä ison flopin.

Elokuvasarjan luoja Cameron ei ole vielä luovuttanut, sillä hänellä on huhutusti työn alla seitsemännen osan käsikirjoitus. Elokuvalle ei kuitenkaan ole vielä näytetty vihreää valoa.

Terminator: Dark Fate on myös Disney Plussassa ja Netflixissä. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

  • Pe 7.3.2025 klo 21.00, MTV Sub

Lue myös: Muistatko Aliens-elokuvan rohkean naissotilaan? Tältä Jenette Goldstein näyttää nyt

YouTube video

Lähde: ScreenRant, Wikipedia