Illalla tv:ssä: Suorastaan yliampuvaa sotatoimintaa – päätähden ura ei lähtenyt silti lentoon

IMDb-arvosana on 5,8.

7.1.2022 16:03

Illalla esitettävässä elokuvassa Battleship (2012) päästään meriseikkailulle, jossa Maata puolustetaan salaperäiseltä vihollisjoukkiolta.

Leffa on yksi kolmesta Taylor Kitschin ison budjetin elokuvasta, joista kaikki enemmän tai vähemmän floppasivat. Kaksi muuta ovat John Carter (2012) ja Raakalaiset (2012). Huono menestys romuttikin Kitschin mahdollisuudet olla suuri Hollywood-tähti. Ohjaajana toimii Peter Berg.

Episodi ei antanut arvostelussa elokuvalle kuin yhden tähden:

”Oksettavuuteen saakka ylitsepursuava patriotismi ja sankarillinen militarismi luovat jo ensimmäisen vartin aikana todella vakuuttavan vaikutelman siitä, että elokuva taitaa olla lähinnä Yhdysvaltain laivaston tekemä mainos. En yllättyisi, jos elokuvan tuotantotiimissä olisi taustalla häärinyt laivaston edustajia.

Muutamassa kohtauksessa herää pientä toivoa siitä, että kaiken paatoksen alla saattaisi häilyä ripaus pilkettä silmäkulmassa. Tämä toivo kuitenkin teilataan heti seuraavan idioottimaisen käänteen pamahtaessa ruutuun. Elokuva tekee kerta toisensa jälkeen karmaisevan selväksi, että itseironia on dumpattu roskakoriin heti kuvausten alkumetreillä.”

Elokuva näkyy Kutoselta kello 21.00. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

Lue myös: Sotaelokuvien arvostettu klassikko on saamassa uusintafilmatisoinnin – ensimmäinen, ankean sotaisa kuva julkaistiin | Episodi.fi

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia