Illalla tv:ssä: Tulisen kuumat paikat Itämerellä – onko tämä Suomen tuho?

Kohusarja osuu ajan hermoon.

12.6.2022 04:30

Ennakkoon kohua aiheuttanut Pysäyttäkää Nyqvist on ilmestynyt Yle Areenaan ja käynnistyy tänään myös Yle tv1:ssä. Sarjan julkaisua lykättiin, kun sota Ukrainassa alkoi. Kieltämättä Pysäyttäkää Nyqvist paukahtaa käyntiin rajulla tavalla: suomalaisia poliiseja on ammuttu kuoliaaksi, teosta epäillään maahan soluttautuneita venäläissotilaita ja kabineteissa osataan lähinnä vain näyttää säikähtäneeltä.

Todellisuus on yleensä kauempana fiktiosta. Verisestä alusta huolimatta tämä sarja on silkkaa satiiria. Aivan kärkeen tätä seikkaa alleviivataan pakan paksuimmalla tussilla. Ulkoministeriön tallukasmaisen harjoittelija Nyqvistin (Antti Tuomas Heikkinen) koomisuutta on haluttu jostain syystä korostaa typerryttävän yksitoikkoisella ja sävyltään takavuosien Hyvät herrat– komediasarjan mieleen tuovalla teemamusiikilla. Myös hänen alaisekseen päätyvä salainen agentti Härkönen (Marc Gassot) esitellään katsojalle sellaisessa takkumaskissa, että se tuntuu jo katsojan aliarvioimiselta.

Jatko sujuu kuitenkin paremmin: varsin pian sarjan tyyli muuttuu kaikin puolin sulavammaksi ja hahmojen kasvu etenee jopa yllättäviin suuntiin. Suomen aluevesillä havaitaan epäilyttävä sukellusvene. Nyqvist on mies, jonka kykyihin ei oikein kukaan usko, mutta sitten tämä marionettinukeksi aiottu jäppinen alkaa uskoa itseensä. Koska asioilla on tapana kumuloitua, sukellusveneen etsintä räjähtää omaa etuaan ajavien poliitikkojen käsiin. Siinä sivussa Härkösestä kuoriutuu tunteiden tulkki, jonka karaokeillat voi ottaa sekä irvailuna fiktiosarjojen musiikilliselle kliseelle että riipaisevana kurkistuksena raskaan työn raatajan sieluun.

Vaikka Pysäyttäkää Nyqvistiä on kirjoitettu vuosia, sen ajankohtaisuus on osuvaa. Käsikirjoittajia, Heikki Heiskasta ja Teemu Kaskista, pitää myös taputella selkään siitä, että he ovat nostaneet suurvaltapelin keskeisiksi hahmoiksi muita kuin näkyvintä valtionjohtoa – hieman klassikkokuunnelmasarja Knallin ja sateenvarjon henkeen.

Sarjan kruunaa erinomainen roolitus. Aiempien lisäksi mukana ovat mm. Minna Suuronen intohimoisesti sekä turvallisuuspolitiikkaan että seksiin suhtautuvana valtiosihteeri Parikkana, Sonja Kuittinen hyväuskoisena vaimona, Jukka Puotila Nyqvistin isänä, Darren McStay nerouteensa sotkeutuvana CIA:n miehenä ja Andrea Björkholm yhä Palmen murhan kostoa hautovana ruotsalaisagenttina.

 

Pysäyttäkää Nyqvist sunnuntaisin Yle tv1:llä alkaen 12.6.22 klo 21.05 kahden jakson putkessa ja kaikki jaksot Yle Areenassa.

Lisää luettavaa