Internetin kantokyky on vaarassa – EU otti yhteyttä Netflixin toimitusjohtajaan

Mitäs sitten tehdään, jos internetkään ei toimi?

19.3.2020 16:03

Ihmisiä on ympäri Euroopan eristäytyneenä koteihinsa. Syynä on tietysti koronaviruspandemia.

Kotona oleillessa saattaa iskeä tekemisen puute. Yksi ajanviettotapa on suoratoistopalvelujen katselu.

Suoratoistopalveluja katsotaan kotona oleilun vuoksi nyt niin paljon, että ne saattavat olla uhka internetin toiminnalle. EU onkin kehottanut Netflixiä ja muita suoratoistopalveluita estämään liian korkealaatuisen videon suoratoistamisen, jotta mahdollisilta ongelmilta vältyttäisiin.

EU-komissaari Thierry Breton kertoi keskiviikkona Twitterissä, että hän oli puhunut asiasta Netflixin toimitusjohtajan Reed Hastingsin kanssa. Breton myös kehotti ihmisiä laskemaan omatoimisesti suoratoiston laatua #SwitchtoStandard -hashtagillaan.

Netflix tiedotti, että Breton ja Hastings keskustelevat asiasta uudelleen tänään. Suoratoistopalvelu myönsi, että Breton on oikeassa kiinnittäessään huomiota asiaan.

WhatsAppin ja Facebook Messengerin kautta tapahtuneet ääni- ja videopuhelut ovat niin ikään tuplaantuneet.

Lähde: CNN

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia