Rocklegenda Bruce Springsteen tekee uuden aluevaltauksen ohjatessaan yhdessä vakituisen yhteistyökumppaninsa Thom Zimnyn kanssa musiikkielokuva Western Starsin. Elokuva perustuu aiemmin tänä vuonna julkaistuun samannimiseen albumiin, jonka Springsteen valmisti ilman vakituista E Street Bandiaan.
Musiikkielokuvan dramaturgia on sama kuin albuminkin. Laulut etenevät samassa järjestyksessä, eivätkä live-versiot mainittavasti poikkea albumiversioista.
Springsteenin peruste elokuvalle on ettei hän halunnut tehdä kiertuetta Western Starsin pohjalta. Hän ideoi elokuvan, joka yhdistää konsertin ja dramatisoidut kohtaukset, joissa Springsteen kertoo tarinan kunkin laulun takaa. Yhdistelmä on tuore ja tervetullut, kuin elokuvallinen versio VH1 Storytellersista.
Konserttitaltioinnit saattavat joskus olla tylsiä, joskaan ei koskaan Pomon tapauksessa. Tarinat syventävät kuultavan laulun maailmaa ja tuovat vaihtelua musiikin virralle. Western Stars on helppo nähdä luonnollisena jatkumona vuosi sitten julkaistulle Netflix-elokuvalle ja omaelämäkerralliselle teatterikonserttisarjalle Springsteen on Broadway, jossa muusikko kertoi elämästään laulujen siivittämänä.
Western Starsilta olisi toivonut hieman variointia. Rytmi pysyi samana koko elokuvan ajan: ensin tarina, sitten laulu. Ruutu mustaksi ja seuraava tarina. Elokuvaa katsoessa odotti, että jossakin vaiheessa rytmiin tulisi muutos.
Sleepy Joe’s Café tarjosi pienen sellaisen, mutta missään vaiheessa laulua taustoittava tarinakohtaus ei alkanut suoraan edellisen laulun päätyttyä. Jokainen laulu päättyi aina valojen feidaukseen ja aplodeihin, eikä koskaan leikitelty ja leikattu laulua esimerkiksi hieman seuraavan kohtauksen alkuun. Siinä mielessä kerronta puudutti.
Sitä vastoin elokuvan kuvaus oli todella vaikuttava. Zimny taitaa konserttitaltioinnin ja onnistuu kiinnittämään kameran linssin oleelliseen kappaleen aikana. Dramatisoidut kohtaukset näyttävät niin ikään upeilta. Villin lännen rippeet, jotka Yhdysvalloissa on vielä jäljellä, yhdistettynä Pomon elämänfilosofiaan. Mitä muuta elokuvalta voi toivoa?
Lauluista The Wayfarer, Tucson Train, Stones ja There Goes My Miracle tuovat esiin menevämpää Springsteeniä. Hitaampia ja meditatiivisempia edustavat kaunis nimikappale, Drive Fast (The Stuntman), Sundown ja ehkä albumin paras kappale, Moonlight Motel. Elokuva päättyy Glen Campbellin muistoa kunnioittavaan cover-versioon Rhinestone Cowboysta.
Koskettavat ja uljaat laulut yhdistettynä Springsteenin kotitilan kirkkomaiseen latoon saavat aikaan lähes uskonnollisen kokemuksen, mikä ei tosin yllätä, jos on koskaan päässyt todistamaan yhtään Springsteenin konserttia. Springsteen on ylipappi ja me muut hänen karitsojaan.