Intohimoisen synkkä ja rankka Poldark valloittaa maisemillaan ja kohtaloillaan

BBC:n draamasarja on saaga yhden miehen perheestä aikana, jolloin kaivosteollisuus saneli koko yhteiskunnan hyvinvoinnin Englannissa.

29.1.2018 14:45

1700-luvun syrjäinen pitäjä Englannin maaseudulla on tapahtumapaikkana pukudraamalle, joka on genrenimitystään laajempaa viihdettä.

Ross Poldark (Aidan Turner) on antanut pois mahdollisuutensa ylelliseen elämään lähtemällä sotimaan Yhdysvaltain vapaussotaan, ja palatessaan muutaman vuoden päästä takaisin kotiseudulleen on hänen isänsä kuollut ja kihlattu lupautunut toiselle.

Tavallisessa pukudraamassa pitkä, tumma ja komea olisi synonyymi sarjan pahikselle, ja Ross Poldark sitä onkin jossain määrin, mutta hän on myös sarjan päähenkilö, jonka kuuluu kerätä katsojien sympatiat puolelleen. Ajoittain erittäin vastenmielinen ja usein jopa liian synkkä ja masentuneisuuteen taipuvainen päähenkilö onnistuu kuitenkin herättämään mielenkiinnon.

Jos tv-sarjan hahmon oletetaan olevan pohjimmiltaan hyvä, mitä kaavaa useimmat sarjat vieläkin noudattavat, voi epämiellyttävän ja ilkeän hahmon menneisyydessä tai tulevaisuudessa olla jotain kerronnallisesti yllättävää.

Ross Poldarkin kokemukset maailmalla ovat värittäneet hänen maailmankuvaansa, eikä hän enää istu maaseudun järjestykseen. Hän pyristelee paremman väen statustaan vastaan mutta ei toisaalta osaa myöskään olla ihan köyhän työväen vaikeuksien tasalla.

Vuonna 2015 ensi-iltansa saanut Poldark kertoo alun harhautuksesta huolimatta ennen kaikkea perheen ja suvun tarinan, eikä Ross kuvaustavasta huolimatta ole se ainoa päähenkilö, josta katsoja oppii välittämään. Ross on usein äärimmäisen itsekäs kaikessa oikeamielisyydessään, eikä hän osaa olla hankkiutumatta vaikeuksiin muiden onnen kustannuksella, vaikka onkin ”hyvä mies”.

Ross löytää vaimokseen roskaväestä lähtöisin olevan Demelzan (Eleanor Tomlinson), joka nousee todelliseksi päähenkilöksi hyvin pian sarjaan saapumisensa jälkeen. Demelzan lisäksi Poldarkin perheen tarinassa vaikuttavat serkku Francis Poldark (Kyle Soller), joka saa rahan, maineen ja naisen mutta ei silti osaa olla olematta kateellinen Rossille; Elizabeth Poldark (Heida Reed), joka Rossin hävittyä päätyi onnettomasti naimisiin Franciksen kanssa; sekä Rossin vanha ystävä tohtori Enys (Luke Norris), joka on asemastaan huolimatta sympaattinen kansan ystävä.

Ross taistelee koko ajan jotain vastaan, oli kyseessä sitten kaivoksen taloudellinen kannattavuus, luonnonvoimat, ilkeät pankkiirit, uteliaat naapurit, menneisyyden haamut tai ne kuvaannolliset tuulimyllyt, vaikka Demelza olisi tyytyväinen tavalliseen arkeen ja työntekoon.

Poldarkien perheiden ympärillä tapahtuu paljon kaikkea, ja omalla pienellä tavallaan sarja onnistuu vetämään katsojan mukanaan salakuljettajien touhuihin, rikkaiden tanssisaleihin sekä köyhän kodin pettämisdraamaan.

Poldark-televisiosarjan perustana on Winston Grahamin samanniminen kirjasarja, jonka kaksitoista osaa ilmestyi kolmessa osassa: ensimmäiset neljä romaania vuosina 1945-1953, seitsemän seuraavaa osaa 1973-1990, ja viimeinen osa vuonna 2002, noin vuosi ennen kirjailijan kuolemaa.

Poldarkien tarina sijoittuu Cornwallin kreivikuntaan, Englannin lounaiskärkeen, missä ihmiset elivät omaa elämäänsä suuremmista humuista välittämättä. Sijaintinsa puolesta merenkäynnin lailliset ja laittomat puolet sekä kaivosteollisuuden hyvinvointi vaikuttivat yhteiskuntaan suuresti kirjojen tapahtuma-aikaan.

Poldark-kirjat on sovitettu televisioruutuihin kerran aikaisemminkin, 1970-luvun puolivälissä, silloinkin BBC:n toimesta.

Sarjan uudempi televisioversio on synkkä ja rankka, vedoten katsojien oikeudentuntoon vaikeuksien edessä, sekä taitavasti toteutettu laatudraama.

Poldark jatkuu paraikaa Yle TV1:ssä ja Yle Areenassa uusin 3. kauden jaksoin. Sarja 4. kautta kuvataan jo ympäri Englantia.

Lisää luettavaa