Miten J.K. Rowlingin kirjaan perustuva Ihmeotukset eroaa Harry Pottereista? Elokuvan tähdet vastaavat

J.K. Rowlingin kirjaan perustuva elokuva Ihmeotukset ja niiden olinpaikat tulee ensi-iltaan 18. marraskuuta.

8.11.2016 15:37

Elokuvan tähdet Eddie Redmayne ja Katherine Waterston kertovat miten tuleva elokuva eroaa Harry Potter -elokuvista ja mitä uutta niissä on.

”Ensiksi elokuvan maailma sijoittuu 1920-luvulle, New Yorkiin”, kertoo Redmayne.

”Elokuvassa on jazz-ajan eloisuus mutta samaan aikaan lähestyvä hyvän ja pahan välinen sota.  Sitten tämä englantilainen velho saapuu New Yorkiin ja nämä olennot pääsevät valloilleen tästä salkusta aloittaen suuren tapahtumasarjan.”

”Kuten Harry Potter -elokuvissa vastahakoiset sankarit liittoutuvat yhteen tulevaa taistelua varten”, Waterston jatkaa. ”Ihanaa siinä on se, että oppii tuntemaan hahmot tarinan edetessä ja lopulta huomaakin etsivänsä jokaisen pienenkin tiedonrippeen hahmoista.”

Sekä Redmayne että Waterston kertovat olevansa hämmentyneitä elokuvan upeista lavastuksista ja pienistä yksityiskohdista.

”Tiedättehän kun 20-luvulla oli sellaisia koneita, jotka kiillottivat kengät?”, Redmayne kertoo. ”Elokuvassa on ikäänkuin kiillotuskone, joka on tehty höyhenistä, joka kiillottaa taikasauvan.” ”Ihastuimme kummatkin siihen ja käytimme sitä uudestaan ja uudestaan”, Redmayne kertoo nauraen.

Kaso haastattelu alta. Jos video ei näy klikkaa tästä.

Lisää luettavaa