Jackass-heput tulevat taas – tällä kertaa 3D:nä

5.10.2010 14:36

MTV-kanavalta päättömillä tempuillaan ja toistensa telomisella julkisuuteen ponnahtaneet Jackass-miehet ovat saaneet aikaiseksi uuden elokuvan. Jackass 3D -elokuvassa nähdään aiemmista elokuvista sekä tv-sarjasta tuttu joukkio Johnny Knoxvillen ja Bam Margeran johdolla. Mukaan ovat pääseet myös Suomen omat Duudsonit. Luvassa on pelleilyä, temppuilua, toisten telomista ja vahingoniloa. Jackass-miesten ollessa kyseessä elokuvalta voi odottaa myös alastomuutta ja ihmiskehon eritteiden kanssa leikkimistä. Kaikki tämä 3D:nä.

Paramountin ja MTV Filmsin virallisessa tiedotteessa Jackass 3D:stä Johnny Knoxville kertoi, että porukka vie tyhmyyden täysin uuteen ulottuvuuteen. Elokuvan ohjaa Jeff Tremaine, joka on ollut Jackass-kuvioissa mukana tv-sarjasta lähtien. Kaikkia temppuja ei ole kuvattu 3D:nä ja itse elokuvaankin tulee jäämään hieman 2D-materiaalia. Jackass 3D:n Suomen ensi-ilta on 3. joulukuuta.

Lisää luettavaa