James Cameron kertoi lisää Terminator-suunnitelmistaan – päähenkilöksi Terminator 1 -elokuvassa nähty hahmo?

Ohjaaja haluaa heijastaa elokuvillaan todellista maailmaa.

29.7.2017 20:04

Uutisoimme vasta, miten Terminator-elokuvien isä James Cameron aikoo palata tappajakyborgista kertovien elokuvien pariin – peräti trilogian voimin. Nyt asiasta on tihkunut lisää tietoa. Cameron vihjasi, että elokuvissa saatetaan käsitellä ainakin lennokkeja eli droneja.

– Voiko (elokuvasarjalla) olla vielä relevanssia nyt, kun oma todellinen maailmamme on saavuttamassa sitä, mikä oli scifiä kahdessa ensimmäisessä elokuvassa? Elämme saalistajalennokkien, viranomaisten tarkkailun, big datan ja orastavan tekoälyn maailmassa, Cameron pohti.

Loaded-julkaisun mukaan yksi mahdollisuus on, että elokuvat keskittyvät nuoreen Kyle Reeseen, jota esitti ensimmäisessä elokuvassa Michael Biehn. Huhujen mukaan Cameron tutkii mahdollisuutta luoda nuorempi Biehn ja muita hahmoja tietokonegrafiikan avustuksella. Biehn saatettaisiin nähdä toki myös ihan nykyisenä omana itsenään – onhan Terminator-elokuvissa myös vahva aikamatkustuselementti.

Arnold Schwarzenegger on tiettävästi niin ikään mukana Cameronin suunnitelmissa. Alla olevassa kuvassa Michael Biehn Terminator-elokuvassa.

Lähde: Loaded

Lisää luettavaa