Jättimitat saaneesta Twitter-vitsistä elokuvaksi – Netflix toteuttaa fanien toiveet tähtien yhteisestä komediasta

Elokuvan ideoineet Twitter-käyttäjät tulevat saamaan osan elokuvan kunniasta.

Netflix on napannut oikeudet Twitterissä levinneeseen kuvaan ja siitä syntyneeseen tarinaan perustuvaan elokuvaan, jonka ohjaajaksi on kiinnitetty Oscar-ehdokas Ava DuVernay (Selma, 13th).

Elokuvan pääosissa nähdään Grammy-palkittu pop-tähti Rihanna sekä Oscar-voittaja Lupita Nyong’o (12 Years A Slave, Queen of Katwe). Käsikirjoittajaksi on palkattu HBO:n Insecure-sarjasta tuttu Issa Rae.

Erikoistakin erikoisemmaksi projektin tekee se, että koko homma lähti liikkeelle kuvasta, jossa Rihanna ja Nyong’o istuvat vierekkäin muotinäytöksessä vuonna 2014. Kuvan nähneet alkoivat ideoida siihen perustuvaa elokuvaa, jossa Rihanna on rikkaita valkoisia miehiä huijaava nainen ja Nyong’o tämän tietokoneisiin perehtynyt ystävä.

Ideaa kehitelleet Twitter-käyttäjät toivoivat DuVernayn ohjaamaan ja Raen käsikirjoittamaan tämän hulvattoman kaverikomedian, ja kuinka ollakaan, tässä sitä ollaan. Internet on puhunut.

Elokuvan kuvausten on määrä alkaa ensi vuonna, kunhan DuVernay on saanut purkkiin Disneyn A Wrinkle In Time -seikkailuelokuvan.

http://elizabitchtaylor.tumblr.com/post/90856351997/they-look-like-theyre-in-a-heist-movie-with

Lähde: EW

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut