Jennifer Lawrence Darren Aronofskyn salaiseen elokuvaan

14.10.2015 09:54

Jennifer Lawrence on luultavasti tämän hetken kiireisimpiä naisnäyttelijöitä.

Winter’s Bone -elokuvasta maailmalle ponkaissut Lawrence kuvaa parhaillaan Passengers-scifiä Chris Prattin kanssa, hänet nähdään pian David O. Russellin Joy-elokuvassa sekä keväällä ensi-iltansa saavassa X-Men: Apocalypsessä. Tähti on myös sanonut kirjoittavansa komediaelokuvaa yhdessä Amy Schumerin kanssa.

Lawrence lähtee kuitenkin Passengersin jälkeen hieman pienemmän elokuvan tekoon, sillä näyttelijä on kiinnittänyt itsensä Darren Aronofskyn (Unelmien sielunmessu, Black Swan) seuraavaan projektiin.

Elokuvasta ei vielä tiedetä muuta kuin se, että kyseessä on indie-tuotanto, jonka Aronofsky aikoo saada kuvattavaksi keväällä 2016. Kyseessä ei siis ole Channing Tatumin Evel Knievel -elokuva, jonka Aronofsky on jo jättänyt, eikä ohjaajan kaavailema elokuva pojasta, jonka piirustukset heräävät henkiin.

Lähde: The Tracking Board

(Episodi/ML)

 

Lisää luettavaa