John Wickin käsikirjoittaja tekee seuraavaksi verisestä vampyyrisarjakuvasta elokuvan

Nyt on luvassa kunnon faniprojekti.

John Wick-käsikirjoittaja Derek Kolstad on lyönyt hynttyyt yhteen Amazonin kanssa tehdäkseen Hellsing-nimisestä mangasta elokuvan. Hellsingistä on tehty mangan lisäksi useampikin animesarja.

Kolstad on alkuperäisen mangan jättimäinen fani, joten on ei ole epäilystäkään, etteikö projekti ole täydellinen miekkoselle.

– Veljeni tutustutti minut Hellsingin pariin useampi vuosi sitten. Olen siitä lähtien ollut täysin koukussa ja kirjoittanut adaptaatiota siitä. Mike Callaghan ja hänen tiiminsä onnistui hankkimaan mangan elokuvaoikeudet, ja nyt Amazon haluaa tuottaa sen, joten tämä on kuin todeksi tullut unelma, Kolstad kertoo.

Hellsing-elokuvasta ei ole tulossa animaatio, vaan siinä nähdään oikeista näyttelijöitä.

Kouta Hirano loi Hellsing-mangan vuonna 1997. Kauhusarjista pidetään genrensä klassikkona. Hellsingin pääosassa on agentti nimeltä Alucard (Draculan moderni inkarnaatio), joka työskentelee The Hellsing Organizationissa. Organisaation tehtävänä on suojella Englantia yliluonnollisilta uhkilta. Uusi tulokas Seras Victoria aiheuttaa kuitenkin sekaannusta tiimissä.

Lähde: Comicbook

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut