Johnny Deppin lakipaperit julki: Kertoo olleensa itse perheväkivallan uhri, syyttää Amber Heardin potkineen häntä

Selviääköhän tämä juttu koskaan?

16.3.2019 10:00

Muun muassa NME uutisoi Johnny Deppin nostamasta oikeusjutusta entistä puolisoaan Amber Heardia vastaan. Depp syyttää Heardia kunnianloukkauksesta ja perheväkivallasta ja vaatii tältä korvauksena 50 miljoonaa dollaria.

Heard on syyttänyt aiemmin Deppiä väkivaltaisuudesta ja vihjaillut toistuvasti julkisuudessa Deppin harjoittaneen fyysistä ja jopa seksuaalista väkivaltaa. Courthouse News on julkaissut Deppin syytteen, jossa väitetään Heardin aiempien syytösten olevan huijausta.

”Nti Heardin väärät syytökset hra Deppiä vastaan ovat kahden erillisen virkaa toimittavan poliisin, usean neutraalin kolmannen osapuolen todistajan ja 87:n vastikään haltuunsaadun kameratallenteen kiistämät”, syytteessä lukee.

Syytteessä kerrotaan  myös, että Heard hyökkäsi useasti Deppin kimppuun. Jutun mukaan Heard oli heittänyt väkivaltaisesti Vodka-pullon häntä päin, mikä oli vahingoittanut oikeaa kättä ja aiheuttanut keskisormen leikkausoperaation. Heardia syytetään Deppin lyömisestä kun tämä oli sängyssä, sekä potkineen häntä useita kertoja. Depp syyttää Heardia myös itsensä lavastamista syylliseksi.

”Tiedottomana siitä, että hra Deppin turvatiimin jäseniä oli lähellä, nti Heard alkoi valheellisesti huutaa ’Lopeta lyömästä minua Johnny’. Vuorovaikutus kulminoitui kun nti Heard teki väärän syytöksen, että hra Depp heitti häntä puhelimella, löi häntä ja tuhosi kattohuoneiston. Useiden silminnäkijöiden mukaan tämä on huijaus.”

Heardin lakimiehen mukaan tämä on vain yksi Deppin viimeisimmistä yrityksistä hiljeentää Amber Heard. ”Häntä ei hiljennetä.” Lakimiehen mukaan Deppin nostamalla syytteellä ei ole pohjaa.

Kuva elokuvasta Public Enemies

Lisää luettavaa