Joukkomurhaa suunnitelleen Laurin tarina leviää ulkomailla

Arto Halosen ohjaama Valkoinen raivo jatkaa matkaansa kansainvälisillä festivaaleilla elo- ja syyskuussa.

Joukkomurhaa suunnitelleen Laurin tarinasta kertova Valkoinen raivo tullaan näkemään Saksassa 14.–18.9.2016 järjestettävällä Oldenburgin elokuvafestivaalilla.

Ennen syyskuista Oldenburgin festivaalia Valkoinen raivo tullaan esittämään myös Moskovassa 18.–25.8.2016 järjestettävällä Esperanzan elokuvafestivaalilla, jossa se esitetään osana dokumenttielokuvien kilpailusarjaa. Kilpasarjassa elokuva on myös Meksikossa 22.–28.8.2016 järjestettävällä Monterreyn elokufestivaalilla.

Valkoinen raivo esitettiin ensimmäisen kerran Suomen ulkopuolisilla festivaaleilla Prahan One Worldissa sekä Thessalonikin kansainvälisellä elokuvafestivaalilla maaliskuussa. Elokuva nähtiin tämän jälkeen Varsovassa Millennium Docs Against Gravity -elokuvafestivaalilla, jossa se palkittiin kunniamaininnalla uudessa Fiction/Non Fiction -kilpailukategoriassa.

Valkoinen raivo on sittemmin esitetty myös Sheffieldissä Doc/Fest-festivaalilla sekä Beirutissa Karama Human Rights -festivaalilla, jossa se nähtiin kunnianarvoisella ohjelmistopaikalla festivaalin päätöselokuvana.

Valkoinen raivo ensiesitettiin Rokumentti-elokuvafestivaalin avajaiselokuvana marraskuussa 2015. Elokuva sai teatteriensi-iltansa pian tämän jälkeen. Osana Suomen Mielenterveysseuran ja Koulukino ry:n kanssa suunniteltua ja toteutettua koulukampanjaa elokuvasta on järjestetty myös lukuisia koululaisnäytöksiä ympäri Suomen.

Aiheeseen liittyvät elokuvat