Fast & Furious -elokuvasarja – jota Suomessa yritettiin ylläpitää Hurjapäät-nimellä, ennen kuin pyyhe heitettiin kehään – on kuin bensanhajuinen buffet. Tarjolla on kaikkea fysiikan lakien venyttämisestä Vin Dieselin perhepuheisiin, jotka ovat yhtä paksuja kuin miehen hauislihakset.
Mutta keskeltä vauhtihurmosta löytyy vuoden 2006 Tokio Drift, se kummallinen serkku, joka muutti ulkomaille ja palasi takaisin hieman oudolla aksentilla puhuen. Joillekin se on syntisen koukuttava nautinto. Toisille taas pelkkää syyllisyyttä. Mutta oli asenne sarjaan mikä tahansa, Tokio Drift hiipii sydämeen yllättäen.
Hurjapäät: Tokio Drift
Ohjaus: Justin Lin
Pääosissa: Lucas Black, Bow Wow, Sung Kang, Brian Tee
Amerikkalainen ongelmanuori lähetetään jäähylle Japaniin armeijaisänsä hoteisiin. Siellä hän kuitenkin sekaantuu uusien tuttavuuksien kautta niin paikalliseen driftaus-skeneen kuin yakuza-kuvioihin. Loppuyllätyksessä – ja myöhemmissä elokuvissa – elokuvasta väännetään jatkumoa kahdelle edelliselle Hurjapäät-elokuvalle.
Teatterikierroksellaan Suomessa vuonna 2006 Hurjapäät: Tokio Drift sai melkoisen vaatimattomat 41 374 katsojaa. Elokuvan oudolle viehätykselle voi antaa mahdollisuuden suoratoistopalveluissa Amazon Prime Video, Netflix, SkyShowtime ja Viaplay. Lisäksi se on vuokrattavissa tai ostettavissa palveluissa Apple TV, Blockbuster, Elisa Viihde, Microsoft Store, Telia Play ja SF Anytime.
F&F-skeptikolle luvassa on matka driftauksen pauloihin. Jos ei pidä Hurjapäät-elokuvista, Tokio Drift voi aluksi tuntua siltä, että on eksynyt anime-konventioon Star Wars -paidassa: on pihalla, hämmentynyt, mutta ehkä hieman kiinnostunut. Toisin kuin sarjan muissa osissa, tällä kertaa ei ole Vin Dieseliä mörisemässä sekavia “perheestä”, ei Dwayne Johnsonia hikoilemassa karismaa eikä autoja sinkoamassa avaruuteen (ainakaan vielä). Tässä elokuvassa keskitytään driftaukseen – niin marginaaliseen lajiin, että tuntuu kuin ohjaaja haluaisi vain esitellä hienoja parkkiliikkeitä.
Skeptikon ensimmäinen ajatus on varmasti: ”Miksi ihmeessä katson tätä?” Mutta jossain vaiheessa, Lucas Blackin etelän murteen ja Bow Wow’n Hulk-auton välissä, tapahtuu jotain. Hymy karkaa suupieliin. Kisat ovat hypnoottisia, soundtrack svengaa (googlaa Teriyaki Boyz jos et usko), ja ennen kuin huomaakaan, googlaa ”miten driftata Honda Civicillä turvallisesti”.
Lopulta huomaa salaa kannustavansa päähenkilö Seania, vaikka hän näyttää enemmän kolmekymppiseltä kuin lukiolaiselta. Totta kai pyörittää silmiään, kun Han laukoo muka-syvällisiä elämänohjeitaan (”Elämä on yksinkertaista: teet valintoja etkä katso taaksepäin”), mutta retrospektiivisesti on myönnettävä – hänestä tykkää nyt. Vaikka ei olisi halunnut.
F&F-fanille Tokio Drift on rento hengähdystauko, kuin omituinen spin-off, jota ei kehtaa ihan julkisesti fanittaa. Se ei istu sarjan isompaan ja hullumpaan suuruudenhulluuteen. Ei ole sukellusvenejahteja, ydinasekoodeja eikä Vin Dieseliä murskaamassa betonia paljain nyrkein. Sen sijaan kyseessä on sympaattinen aloittelevan alisuoriutujan tarina, joka sijoittuu Tokioon – kaupunkiin, joka on eläväisempi ja värikkäämpi kuin mikään cgi-tausta.
Faneille Tokio Drift on siis kuin syvään hengittämistä ennen hyppyä pilvenpiirtäjästä Lamborghinilla. Panokset ovat pienempiä, toiminta hieman realistisempaa (ainakin suhteellisesti), ja keskiössä ovat autot – eivät salaliitot. Mutta se todellinen syy? Han. Sarja ehkä päätti myöhemmin tuoda hänet takaisin, koska yleisö vaati, mutta hänen cooliutensa tässä elokuvassa on vertaansa vailla. Se on kuin löytäisi buffetin parhaan ruokalajin, joka ei olekaan se korea pääruoka vaan hiljainen lisuke, jota kukaan ei odottanut.
Ja sitten on vielä se lopun cameo – Vin Diesel ilmestyy viideksi sekunniksi muistuttamaan, että ”kyllä, tämä on Fast & Furious -leffa”. Se on kuin löytäisi yhden Disney-puistojen piilotetuista Mikki-ikoneista: turha, mutta ihastuttava.
Olipa sitten skeptikko tai vannoutunut fani, Tokio Drift löytää tiensä sisimpään tarjoamalla jotain täysin omaa. Se on elokuva nopeista autoista ja tiukoista mutkista, mutta myös itsensä löytämisestä maailmassa, joka on liian nopea ja raivoisa. Okei, ehkä nyt mentiin liian syvälle, mutta hei – tässä joulukalenterissa puhutaankin guilty pleasuren syvimmästä olemuksesta.
Joten riippumatta siitä nauraako elokuvalle vai sen kanssa, huomaa todennäköisesti hyräilevänsä Tokyo Drift (Fast & Furious) -biisiä pitkään lopputekstien jälkeen. Ja eikö juuri siinä piile kaiken guilty pleasuren taika?
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.
