Ensi alkuun Superbad tosiaan vaikuttaa kutsumattomalta vieraalta hyvällä maulla varustettujen ihmisten suosikkilistoilla. Se on räikeä, törkeä ja anteeksipyytelemättömän kiinnostunut teinihormoneista. Se ei pohdi ihmisyyttä eikä käytä hienoja vertauskuvia käsitelläkseen olemassa olon tuskaa. Siinä ei pelata shakkia Kuoleman kanssa – siinä biletetään McLovin-nimisen tyypin kanssa.
Niin, se McLovin. Hänen laminoitu havaijilainen henkilökorttinsa on jotenkin onnistunut löytämään tiensä elokuvalliseen kuolemattomuuteen. Vastoin parempaa tietoaan filmihullu saattaa pudotella keskusteluun lainauksia tyyliin: ”Kuin olisit irlantilainen R&B-laulaja”. Täysin ironisesti siis – mutta ei kuitenkaan aivan.
Superbad
Ohjaus: Greg Mottola
Pääosissa: Jonah Hill, Michael Cera, Emma Stone
Kaksi teini-ikäistä lapsuudenystävää on päättämässä high schoolin ja päätymässä eri opinahjoihin jatko-opintoihin. Eron hetken pohtimisen sijaan he pyrkivät mukaan bileisiin ja pääsemään eroon neitsyydestään. Molempia tavoitteita edesauttaisi, jos alaikäiset onnistuisivat hoitamaan paikalle viinaksia.
Kyseinen missio venähtää pitemmäksikin odysseiaksi, jonka aikana ystävykset oppivat paljon maailmasta ja itsestään. He joutuvat myös kohtaamaan muutoksen vääjäämättömyyden. Jonah Hill ja Michael Cera toimivat teini-ikäisinä tarinan jo kirjoittaneiden Seth Rogenin ja Evan Goldbergin alter egoina.
Suomessa Superbadin huumori ei vuoden 2007 teatterikierroksella purrut, ja katsojat jäivät alle kymmeneentuhanteen. Jos elokuvaa ei silloin nähnyt tai haluaa tarkistaa mielipiteensä, sen voi nyt katsoa Netflix-tilauksella. Se on myös vuokrattavissa tai ostettavissa katsottavaksi suoratoistopalveluista Apple TV, Blockbuster, Microsoft Store, SF Anytime, Telia Play ja Viaplay.
Elokuvan vaikutus ei jää vain edellä mainittuun vuorosanojen lainaamiseen. Sen fallistisille töherryksille ja yli-innokkaille poliiseille on nauranut – nolona mutta täydestä sydämestään. Hillin ja Ceran hahmojen ystävyyden kömpelöä rehellisyyttä on ihaillut. Se on yhtä syvä ja merkityksellinen side kuin mikä tahansa Truffaut’n luomus, jopa enemmänkin. Ennen kaikkea on todella halunnut kaverusten pääsevän juhliin Goldslick-vodkapullon kanssa.
Itselleen voi kertoa, että ei siinä mitään, onhan Superbad ”moderni komediaklassikko”, eikö niin. Mutta samalla muistaa, ettei se ole sosiopoliittisesti mikään Parasite. Se on elokuva, jonka ikonisin vuorosana on: ”I am McLovin!” ja jonka syvällisin havainto on kuukautisten arvaamattomuus.
Elokuvan huumori on oikeasti matalaotsaista tai roisia. Sitä ei käy kieltäminen, vaikka se olisi kuinka hyvin kirjoitettu ja vaikka näyttelijät suoltaisivat sitä miten taitavasti tahansa. Huumorin ohella elokuvan jotkut teemat eivät ole välttämättä vanhentuneet parhaalla mahdollisella tavalla. Nykystandardeilla se on paikoin jopa ongelmallinen – mutta mikäpä ei olisi?
Ehkä Superbadin salaisuus onkin, että se ei yritäkään olla taidetta. Se ei pyydä anteeksi sitä mitä se on: roisi kasvukomedia, joka on yhtä aikaa absurdi ja aito. Sen törky ja hahmojen kasvu on terävästi kirjoitettu.
Tai ehkä se on guilty pleasure, jonka kömpelö ja hormonivetoinen meno vetoaa nostalgisuudellaan. Mitä sanoo sen valinnut toimittaja?
”Tämä Jonah Hillin ja Michael Ceran törkykomedia on nimensäkin mukaan suurelta osin juurikin sitä. Törkyä. Moni vitsi ja skenaario ammutaan aivan liian yli ja katseen haluaisi kääntää ruudulta monessa kohtaa. Siitä on kuitenkin jollain kumman ilveellä päässyt muodostumaan omassa tietyssä kaveripiirissä eräänlainen legenda ja syntymäpäiväperinne. Eli kyllä, synttäri jos toinenkin on juhlittu vuosien varrella McLovinin ja kumppaneiden seurassa. Tämä jos mikä on siis guilty pleasure -kamaa!”
Kuulostaa synttäreiltä, jotka huipentuvat ”These eyes are cryin’” -hoilaukseen karaokessa. Seuraavassa luukussa luvassa niin mainiosti huono elokuva, että se on jo hyvä!
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.
