Juhlavuotta viettävä Solar Films tuottaa Fingerpori-elokuvan

24.2.2015 11:12

Tuotantoyhtiö Solar Films viettää 20-vuotisjuhliaan tänään 24.2.2015 järjestettävissä juhlallisuuksissa Helsingissä. Samalla juhlitaan yhtiön uutuuselokuvan, Taneli Mustosen Luokkakokouksen, ensi-iltaa. Markus Selinin, Antti J. Jokisen ja Taina Saikkosen perustama yhtiö aloitti toimintansa vuonna 1995 ja on tuottanut toimintansa aikana kaikkiaan 36 elokuvaa.

Solar Films tuottaa vuonna 2017 ensi-iltaan tulevan Fingerpori-elokuvan, johon se on hankkinut oikeudet käsikirjoittaja ja sarjakuvapiirtäjä Pertti Jarlalta. Jarla on myös mukana elokuvan käsikirjoitustyöryhmässä. Omintakeisesta Fingerporin kaupungista ja sen ihmisistä kertova live action -komedia kuvataan vuonna 2016. Elokuvan ohjaa Mikko Kouki.

Solar Filmsin tulevia elokuvia tänä vuonna ovat Antti J. Jokisen ohjaama Kätilö, joka tulee ensi-iltaan 4.9. sekä Pekka Karjalaisen Hevisaurus, joka saa ensi-iltansa marraskuussa. Viime vuonna ensi-iltansa saaneet Kesäkaverit ja Mielensäpahoittaja olivat yleisömenestyksiä. Lisäksi Markus Selinin tuottama Kummeli V tuli ensi-iltaan viime vuonna. Tämän vuoden alussa ensi-iltansa sai Vares – Sheriffi, joka on vastikään ylittänyt 100 000 katsojan rajapyykin, kerrotaan tiedotteessa.

Kuva Arktisen banaanin julkaisemasta kirjasta Fingerpori.

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa